Nael oli vielä unimaailmassa, kun hän kuuli nimeään kutsuttavan. Uni alkoi väistyä ja hän tunsi, kuinka joku tökki häntä. Seuraavaksi hän tunsi nenässään jonkin tutunoloisen tuoksun, mutta kuitenkin jollain tavalla vieraan, niin ettei kyennyt tunnistamaan sitä. Lopulta Nael avasi silmänsä ja näki sisarensa kasvot yläpuolellaan kutsumassa häntä unen pehmeästä vaipasta tökkimällä ja toistamalla hänen nimeään. Misran kasvot puhkesivat hymyyn, kun hän näki veljensä silmien avautuvan. ”No heräsithän sinä vihdoin!” hän huudahti. ”Kuinka voit nukkua tänään? Nyt on jouluaatto!” Silloin unen rippeet karisivat Naelin silmistä ja hän ponnahti istualleen. Misra väisti nipin napin. Innoissaan lapset kapusivat yläsängystä alas ja kiiruhtivat tupaan.
Siellä Naelin tunteman tuoksun arvoitus ratkesi: hän oli haistanut äitinsä keittämän joulupuuron. Nälkäisinä lapset ryntäsivät jo katetun pöydän ääreen, jossa Vieras jo istui katsellen hymy huulillaan innosta säteileviä lapsia. Perheen isäkin joutui viimein aamuaskareistaan ja istahti hänkin. Puuro valmistui vihdoin ja Annan laskiessa kattilaa pöytään Misra kysyi: ”Äiti, muistithan varmasti laittaa sekaan mantelin?” Anna hymyili ja vastasi: ”Totta kai muistin, kultaseni. Mitäpä olisi joulupuuro ilman mantelia?”
Perhe hiljentyi jo totuttuun tapaan ruokarukoukseen ja sitten jokainen ammensi jännittyneenä lautaselleen annoksen puuroa. Jokaisen mielessä vilahti ajatus, että josko manteli olisi juuri hänen puurossaan. Tuskin koskaan lapsetkaan olivat syöneet puuroaan sellaisella innolla. Yhtäkkiä Nael huudahti. Hänen hampaansa osui johonkin kovaan. Siinähän manteli oli! Kaikki onnittelivat Naelia, vaikka Misraa taisi hieman harmittaakin. ”No, ensi vuonna on sitten minun vuoroni”, hän uhosi.
Vieras hymyili ja sanoi: ”No, kyllähän päivänsankari ansaitseekin saada mantelin, eikö niin?” Kaikki tuijottivat häntä ihmeissään ja Vieras kysyi hämmästyneen näköisenä: ”Eikös tänään ole Naelin syntymäpäivä?” Nyt kaikkien kasvoille levisi oivallus. ”Niinpä onkin!” huudahti Anna ja Ben säesti: ”Taisimme touhuta joulua niin kiireesti, että unohdimme koko jutun!” ”Minäkään en muistanut omia synttäreitäni!” Nael huomautti saaden kaikki purskahtamaan nauruun ja hiusten pörrötyksen isältään. Sitten he lauloivat Naelille onnittelulaulun.
Aamiaisen jälkeen ei ollut aikaa jäädä lepäämään, vaan valmisteluja täytyi jatkaa. Kuusta ei ollut ehditty vielä edellisenä iltana koristella, joten äidin häärätessä keittiössä Misra, Nael ja Vieras ripustivat puun oksat täyteen itse tekemiään koristeita. Vieras vastasi kynttilöiden kiinnittämisestä, mutta ei sytyttänyt niitä vielä. Lopuksi hän nosti Misran ylös laittamaan latvaan oljista tehdyn tähden. He kaikki ihailivat kaunista kuusta, joka oli hyvin korea koristeineen.
Ben oli vetäytynyt pian aamiaisen jälkeen puuvajaan sanoen, ettei häntä saanut häiritä. Misra ja Nael jättivät hänet kuuliaisesti rauhaan, vaikka heitä kovasti kiinnostikin, mitä isä mahtoi puuhata. Vieras kuitenkin sai johdatettua heidän ajatuksensa toisaalle, kun hän kutsui heidät jälleen mieluiseen joulunvalmistelupuuhaan tekemään pihalle lumi- ja jäälyhtyjä, ja lumiukkojakin syntyi muutama.
Jouluvalmistelut jatkuivat kunnes vihdoin oli jouluaterian aika. Lapset saivat ensimmäistä kertaa elämässään maistella jouluherkkuja ja kyllä he niistä pitivätkin! Myös Ben ja Anna söivät suurella nautinnolla, sillä eiväthän he olleet saaneet aikoihin jouluruokaa syödäkseen. Kaikki kehuivat Annan keittotaitoja ja ihmettelivät, kuinka hän saattoikin muistaa reseptit yhä niin hyvin. Jälkiruoaksi oli luumusoppaa, kuten Vieras oli kertonut, mutta äiti oli ehtinyt pyöräyttää pienen kakunkin Naelin syntymäpäivän kunniaksi.
Ilta kului, eikä mitään muuta ollut enää tehtävissä kuin nauttia työn tuloksista. Puhtaassa joulusaunassa kelpasi kylpeä ja sen päälle käytiin pieni reissu lumihangessa kierähtämässä. Lopulta vetäydyttiin tupaan ja kuuseen sytytettiin vihdoin kynttilät. Ne todella kruunasivat jo valmiiksi upean kuusen. Lapset innostuivat laulamaan Joulupuu on rakennettu, johon aikuisetkin yhtyivät. Koko joukko kiersi piiriä kuusen ympärillä ja iloinen joulutunnelma valtasi heidät kaikki. Ben ja Anna innostuivat muistelemaan viettämiään jouluja ja halusivat opettaa lapsilleen suosikkijoululaulunsa, joihin löydettiin pienen haeskelun jälkeen sanatkin. Niin tuvassa raikuivat Arkihuolesi kaikki heitä, No onkos tullut kesä ja monia muita tunnelmallisia lauluja. Vieras lähti jossain vaiheessa ulos sanoen, että hänellä oli tärkeää tekemistä. Lapset tuskin huomasivat hänen lähtöään, niin hauskaa heillä oli.
Äkkiä ovelta kuului koputus ja kaikki hätkähtivät. Ei kai kukaan naapureista ollut tullut kylään? Ben nousi ja meni vakavan näköisenä ovelle jättäen huolestuneen perheen odottamaan sydämet läpättäen. Kohta Ben ilmestyi kuitenkin hymy huulillaan ja kaikki huokaisivat helpotuksesta. ”Misra ja Nael! Täällä on teille hyvin mieluinen vieras!” hän huusi. Lapset kurkottelivat kaulaansa uteliaina kysellen, kuka se oli. Esiin astui tukeva hahmo, jolla oli valkoinen parta, silmälasit ja punainen nuttu. ”Se on joulupukki!” Misra huudahti muistaen Vieraan näyttämän kuvan. ”Onko täällä kilttejä lapsia?” pukki kyseli. Misra ja Nael riensivät lähemmäs ja huusivat: ”Kyllä on!” saaden pukin hohottamaan.
Pukki istahti penkille ja nosti säkkinsä olaltaan. Sieltä hän kaivoi lapsille paketit. Anna tarjosi pukille piparia ja glögiä, mistä pukki ilahtuikin suuresti kertoen, kuinka raskasta lahjojen jakaminen koko maailman lapsille hänen ikäiselleen miehelle välillä olikin. Pian kuului ihastuneita huudahduksia lasten suunnalta. Misran paketista paljastui soittorasia. Misran silmät loistivat. ”Juuri tällaisen halusinkin!” hän hihkaisi. ”Kiitos, joulupukki!” Pukki hohotti vastaukseksi. Naelkin sai pakettinsa avattua ja huudahti: ”Voi! Tämä on juuri sellainen kuin halusin!” Hänellä oli kädessään puukko, jossa oli kauniisti muotoiltu varsi ja terä kiilteli uutuuttaan. ”Kiitos, joulupukki, kiitos!” Nael kiitteli. ”Hohhoo, eipä kestä”, pukki vastasi. ”Hyvää joulua ja hyvää syntymäpäivää!” ”Mistä tiesit, että minulla on tänään synttärit?” Nael ihmetteli. Joulupukki iski hänelle silmää ja vastasi: ”Pukki tietää kaiken, kun hänellä on ahkeria tonttuja vakoilemassa. Muistathan olla uuden puukkosi kanssa varovainen, sillä se on terävä.” Nael lupasi. Sitten joulupukki nousi selkäänsä pidellen ylös ja sanoi, että hänen oli jatkettava matkaa. Toivoteltuaan vielä oikein hyvät joulut hän katosi ovesta.
Pukin mentyä Ben ihmetteli: ”Mutta Nael, eikö sinulla ole jo puukko?” Nael katsoi isäänsä ja vastasi: ”Onhan minulla, mutta se on jo niin vanha ja tylsä, että kaipasin uutta.” Ovi kolahti jälleen ja tällä kertaa Vieras astui sisään. ”Voi, Vieras, nythän sinä et nähnyt joulupukkia!” Misra valitteli. ”Hän kävi täällä juuri äsken!” Vieras hymyili salaperäisesti ja sanoi: ”Itse asiassa satuin törmäämään häneen, kun olin matkalla tänne. Mainio ukko, eikö totta?” Lapset huusivat myöntävän vastauksensa ja riensivät näyttämään lahjojaan. Vieras sanoi, että ne olivat todella hienoja. Vasta sitten Misra Ja Nael huomasivat paketit, joita Vieras piteli sylissään. He päättivät jatkaa lahjojen jakoa, kun se kerran oli päässyt alkamaan. Niinpä itse kukin haki lahjat piiloistaan.
Anna oli jossakin välissä ehtinyt kutomaankin: Lapset saivat uudet villapaidat, Ben lapaset ja Vieraallekin oli pehmeä paketti, josta paljastui kaulaliina. Kaikki kiittivät Annaa sydämellisesti. Seuraavaksi lapset vaativat saada vaihtaa lahjoja. Nael antoi Misralle kauniin kaulakorun, jonka nähtyään tyttö kapsahti veljensä kaulaan. Nolostuneena Nael pyysi häntä antamaan oman lahjansa. ”Se ei ole mitään kovin hienoa, mutta…” Misra sanoi antaen oman lahjansa. Paketista paljastui pieni kankainen pussi, jonka kyljessä luki harakanvarpaisin kirjaimin: ”ensiapu pussi”. Pussin sisällä oli erilaisia sidetarpeita ja hakaneuloja ynnä muuta. Nael katsoi hämmästyneenä Misraa, joka selitti punastuen: ”No kun sinä aina teet kaikenlaista uhkarohkeaa ja satutat itsesi ja revit vaatteesi, niin siinä on tarvikkeita, joilla voit ensihätään kursia itsesi kokoon.” Kaikki purskahtivat nauruun ja Nael kaappasi siskonsa karhumaiseen syleilyyn nauraen: ”Olet sinä kyllä yliveto, Misra! Mistä keksitkin noin hauskan idean?” Misra oli tyytyväinen, että veli piti hänen lahjastaan.
Lapset pahoittelivat, ettei heillä ollut lahjaa vanhemmilleen, mutta Ben sanoi: ”Ei se mitään, sillä te olette antaneet meille suuremman lahjan kuin arvaattekaan. Ilman teitä emme varmaankaan äitinne kanssa olisi ottaneet Jeesusta vastaan, koska suurin todistus Jumalan todellisuudesta olitte te ja teidän uskonne.” Sitten Ben meni eteiseen ja toi sieltä lahjansa lapsille. Nyt paljastui, mitä hän oli verstaassaan puuhastellut päivät pitkät. Hän kantoi huoneeseen keinuhevosen Misralle ja uuden, kauniin kelkan Naelille. ”Onneksi olin ehtinyt jo aloittaa näiden tekemistä, koska muuten en olisi varmaan ehtinyt saada niitä valmiiksi”, hän sanoi. Lapset olivat ihastuksesta suunniltaan. ”Nyt Misra voi laskea vanhalla kelkallani ja minä tällä uudella”, Nael huudahti. Vaimolleen Ben antoi puusta veistetyn pannunalusen, mistä Anna kiitti häntä suukolla. Vieraan lahjaan aika ei kuitenkaan ollut riittänyt, mitä Ben kovasti pahoitteli, mutta Vieras vakuutteli, ettei se haitannut häntä lainkaan.
Viimeisenä oli Vieraan vuoro antaa lahjansa. Hänellä oli yhteinen lahja Misralle ja Naelille sekä koko perheelle osoitettu paketti. Lapset löysivät kääreestä Lasten Raamatun, jossa oli hauskoja kuvia. ”Ajattelin, että teidän on ehkä mukavampaa opiskella Raamattua, kun se on helpommin ymmärrettävässä muodossa ja kuvat tuovat kertomuksiin syvyyttä” Vieras sanoi. Lapset pitivät lahjasta, sillä heidän täytyi myöntää, että Vieraan Raamattua oli hieman hankalaa lukea ja ymmärtää. Koko perheen yhteinen lahja olikin sitten aivan oikea Raamattu. Vieras selitti: ”Tulette tarvitsemaan sitä pysyäksenne uskon tiellä. Jokaisen kristityn tulisi tutkiskella Raamattua mahdollisimman usein, onhan se Jumalan sanaa.”
Koko perhe kiitti lahjoista sydämellisesti. Misra ja Nael supattelivat jotakin ja livahtivat sitten huoneeseen. Heidän palatessaan Nael piilotteli selkänsä takana jotakin ja sanoi juhlallisesti: ”Vieras, mekin haluamme antaa sinulle jotakin. Se ei ole mitenkään hieno lahja tai ehkä sitä ei voi oikein kutsua lahjaksi lainkaan, mutta uskomme, että kuitenkin sinulla on sille aivan erityinen arvo.” Nael veti selkänsä takaa esiin Vieraan Raamatun. Vieras otti sen käteensä ja piti sitä edessään. Sitten hän sulki sen syliinsä ja sanoi: ”Kiitos. En tiennyt, näkisinkö sitä enää, kun jätin sen teidän löydettäväksenne, ja olin muutenkin aikonut antaa teidän pitää sen. Mutta nyt kun teillä on minun antamani lasten Raamattu ja koko perheen yhteinen oikeakin, voin kai ottaa tämän hyvillä mielin takaisin.”
Nyt lahjat oli jaettu ja kaikki istuivat kuusen juurelle. Vieras avasi takaisin saamansa Raamatun sanoen: ”Vaikka lahjat ovatkin hauskoja, herkut hyviä ja kuusi kaunis, emme saa unohtaa, mistä koko joulussa on kyse. Siksi luenkin nyt teille, mitä ensimmäisenä jouluna tapahtui.” Ja niin Vieras alkoi lukea kuinka Jumala ensin ilmoitti Johannes Kastajan syntymän Sakariaalle ja tämän vaimolle Elisabetille ja kuinka kuusi kuukautta sen jälkeen Maria tuli enkelin ilmoituksen mukaisesti raskaaksi. Vieras luki samettisella, matalalla äänellään, joka lumosi kuulijansa ja loihti tapahtumista elävän kuvan kaikkien mieliin. Lopulta hän pääsi varsinaiseen jouluevankeliumiin: ”Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano…” Vieras luki, kuinka Maria ja Joosef eivät Betlehemissä löytäneetkään majapaikkaa vaan joutuivat menemään yöksi talliin, jossa Maria synnytti pojan. Hän luki, kuinka enkelit ilmestyivät paimenille ja julistivat näille ilosanoman syntyneestä Vapahtajasta, jota paimenet lähtivät riemuiten katsomaan.
Vieras luki vielä Matteuksen evankeliumista idästä tulleista tietäjistä, jotka seurasivat tähteä. Hänen lopetettuaan vallitsi hetken hiljaisuus, jona kaikki pohtivat kuulemaansa. Kuusen kynttilät loivat tunnelmaa lepattaessaan kauniin puun oksilla. Lopulta Misra ehdotti: ”Mentäisiinkö ulos katsomaan tähtiä? Ehkä siellä tänäänkin on yksi muita kirkkaampi muistuttamassa Jeesuksen syntymästä.” Kaikki innostuivat ajatuksesta ja lähtivät ulos tähtikirkkaaseen yöhön. He katselivat yläpuolellaan kaartuvaa linnunrataa ja huokailivat ihastuksesta ja osoittelivat tuttuja tähtikuvioita.
Yhtäkkiä Nael kysyi: ”Mikä tuo ääni on?” Kaikki hiljenivät kuuntelemaan. Oli täydellisen äänetöntä. ”Se on hiljaisuus!” Ben huudahti. ”Tuuli on tyyntynyt!” Anna päivitteli: ”Mutta kuinka se on mahdollista? Täällä ei ole koskaan ollut täysin tyyntä sinä aikana, jona olemme täällä asuneet!” Kaikki kuuntelivat lumoutuneina täysin tyyntä yötä. Sitten Vieras tokaisi: ”Minä luulen sen johtuvan siitä, että täällä alkavat puhaltaa pian aivan uudet tuulet.” Muut pohtivat hänen sanojaan ja myöntelivät. Ehkä asia oli niin.
Täysi hiljaisuus palasi jälleen, ainoastaan heidän hengityksensä ääni rikkoi sen. He katsoivat taivasta miettien tulevaa. Sitten Vieraan matala ja pehmeä ääni alkoi laulaa:
”Jouluyö, juhlayö.
Päättynyt kaikk’ on työ,
Kaks’ vain valveill’ on puolisoa,
Lapsen herttaisen nukkuessa
Seimikätkyessään, seimikätkyessään.”
Muutkin yhtyivät lauluun lapsia myöten, sillä heidän vanhempansa olivat opettaneet sen heille aiemmin päivällä. He eivät vielä muistaneet kaikkia sanoja, mutta ainakin he lauloivat sitäkin kovempaa säkeistön loput. Niin tämä pieni kuoro lauloi:
”Jouluyö, juhlayö.
Paimenill’ yksin työ.
Enkel’ taivaasta ilmoitti heill’:
Suuri koittanut riemu on teill’
Kristus syntynyt on, Kristus syntynyt on!
Jouluyö, juhlayö.
Täytetty nyt on työ.
Olkoon kunnia Jumalalle!
Maassa rauha, myös ihmisille
Olkoon suosio suur’, olkoon suosio suur’!”
Siellä Naelin tunteman tuoksun arvoitus ratkesi: hän oli haistanut äitinsä keittämän joulupuuron. Nälkäisinä lapset ryntäsivät jo katetun pöydän ääreen, jossa Vieras jo istui katsellen hymy huulillaan innosta säteileviä lapsia. Perheen isäkin joutui viimein aamuaskareistaan ja istahti hänkin. Puuro valmistui vihdoin ja Annan laskiessa kattilaa pöytään Misra kysyi: ”Äiti, muistithan varmasti laittaa sekaan mantelin?” Anna hymyili ja vastasi: ”Totta kai muistin, kultaseni. Mitäpä olisi joulupuuro ilman mantelia?”
Perhe hiljentyi jo totuttuun tapaan ruokarukoukseen ja sitten jokainen ammensi jännittyneenä lautaselleen annoksen puuroa. Jokaisen mielessä vilahti ajatus, että josko manteli olisi juuri hänen puurossaan. Tuskin koskaan lapsetkaan olivat syöneet puuroaan sellaisella innolla. Yhtäkkiä Nael huudahti. Hänen hampaansa osui johonkin kovaan. Siinähän manteli oli! Kaikki onnittelivat Naelia, vaikka Misraa taisi hieman harmittaakin. ”No, ensi vuonna on sitten minun vuoroni”, hän uhosi.
Vieras hymyili ja sanoi: ”No, kyllähän päivänsankari ansaitseekin saada mantelin, eikö niin?” Kaikki tuijottivat häntä ihmeissään ja Vieras kysyi hämmästyneen näköisenä: ”Eikös tänään ole Naelin syntymäpäivä?” Nyt kaikkien kasvoille levisi oivallus. ”Niinpä onkin!” huudahti Anna ja Ben säesti: ”Taisimme touhuta joulua niin kiireesti, että unohdimme koko jutun!” ”Minäkään en muistanut omia synttäreitäni!” Nael huomautti saaden kaikki purskahtamaan nauruun ja hiusten pörrötyksen isältään. Sitten he lauloivat Naelille onnittelulaulun.
Aamiaisen jälkeen ei ollut aikaa jäädä lepäämään, vaan valmisteluja täytyi jatkaa. Kuusta ei ollut ehditty vielä edellisenä iltana koristella, joten äidin häärätessä keittiössä Misra, Nael ja Vieras ripustivat puun oksat täyteen itse tekemiään koristeita. Vieras vastasi kynttilöiden kiinnittämisestä, mutta ei sytyttänyt niitä vielä. Lopuksi hän nosti Misran ylös laittamaan latvaan oljista tehdyn tähden. He kaikki ihailivat kaunista kuusta, joka oli hyvin korea koristeineen.
Ben oli vetäytynyt pian aamiaisen jälkeen puuvajaan sanoen, ettei häntä saanut häiritä. Misra ja Nael jättivät hänet kuuliaisesti rauhaan, vaikka heitä kovasti kiinnostikin, mitä isä mahtoi puuhata. Vieras kuitenkin sai johdatettua heidän ajatuksensa toisaalle, kun hän kutsui heidät jälleen mieluiseen joulunvalmistelupuuhaan tekemään pihalle lumi- ja jäälyhtyjä, ja lumiukkojakin syntyi muutama.
Jouluvalmistelut jatkuivat kunnes vihdoin oli jouluaterian aika. Lapset saivat ensimmäistä kertaa elämässään maistella jouluherkkuja ja kyllä he niistä pitivätkin! Myös Ben ja Anna söivät suurella nautinnolla, sillä eiväthän he olleet saaneet aikoihin jouluruokaa syödäkseen. Kaikki kehuivat Annan keittotaitoja ja ihmettelivät, kuinka hän saattoikin muistaa reseptit yhä niin hyvin. Jälkiruoaksi oli luumusoppaa, kuten Vieras oli kertonut, mutta äiti oli ehtinyt pyöräyttää pienen kakunkin Naelin syntymäpäivän kunniaksi.
Ilta kului, eikä mitään muuta ollut enää tehtävissä kuin nauttia työn tuloksista. Puhtaassa joulusaunassa kelpasi kylpeä ja sen päälle käytiin pieni reissu lumihangessa kierähtämässä. Lopulta vetäydyttiin tupaan ja kuuseen sytytettiin vihdoin kynttilät. Ne todella kruunasivat jo valmiiksi upean kuusen. Lapset innostuivat laulamaan Joulupuu on rakennettu, johon aikuisetkin yhtyivät. Koko joukko kiersi piiriä kuusen ympärillä ja iloinen joulutunnelma valtasi heidät kaikki. Ben ja Anna innostuivat muistelemaan viettämiään jouluja ja halusivat opettaa lapsilleen suosikkijoululaulunsa, joihin löydettiin pienen haeskelun jälkeen sanatkin. Niin tuvassa raikuivat Arkihuolesi kaikki heitä, No onkos tullut kesä ja monia muita tunnelmallisia lauluja. Vieras lähti jossain vaiheessa ulos sanoen, että hänellä oli tärkeää tekemistä. Lapset tuskin huomasivat hänen lähtöään, niin hauskaa heillä oli.
Äkkiä ovelta kuului koputus ja kaikki hätkähtivät. Ei kai kukaan naapureista ollut tullut kylään? Ben nousi ja meni vakavan näköisenä ovelle jättäen huolestuneen perheen odottamaan sydämet läpättäen. Kohta Ben ilmestyi kuitenkin hymy huulillaan ja kaikki huokaisivat helpotuksesta. ”Misra ja Nael! Täällä on teille hyvin mieluinen vieras!” hän huusi. Lapset kurkottelivat kaulaansa uteliaina kysellen, kuka se oli. Esiin astui tukeva hahmo, jolla oli valkoinen parta, silmälasit ja punainen nuttu. ”Se on joulupukki!” Misra huudahti muistaen Vieraan näyttämän kuvan. ”Onko täällä kilttejä lapsia?” pukki kyseli. Misra ja Nael riensivät lähemmäs ja huusivat: ”Kyllä on!” saaden pukin hohottamaan.
Pukki istahti penkille ja nosti säkkinsä olaltaan. Sieltä hän kaivoi lapsille paketit. Anna tarjosi pukille piparia ja glögiä, mistä pukki ilahtuikin suuresti kertoen, kuinka raskasta lahjojen jakaminen koko maailman lapsille hänen ikäiselleen miehelle välillä olikin. Pian kuului ihastuneita huudahduksia lasten suunnalta. Misran paketista paljastui soittorasia. Misran silmät loistivat. ”Juuri tällaisen halusinkin!” hän hihkaisi. ”Kiitos, joulupukki!” Pukki hohotti vastaukseksi. Naelkin sai pakettinsa avattua ja huudahti: ”Voi! Tämä on juuri sellainen kuin halusin!” Hänellä oli kädessään puukko, jossa oli kauniisti muotoiltu varsi ja terä kiilteli uutuuttaan. ”Kiitos, joulupukki, kiitos!” Nael kiitteli. ”Hohhoo, eipä kestä”, pukki vastasi. ”Hyvää joulua ja hyvää syntymäpäivää!” ”Mistä tiesit, että minulla on tänään synttärit?” Nael ihmetteli. Joulupukki iski hänelle silmää ja vastasi: ”Pukki tietää kaiken, kun hänellä on ahkeria tonttuja vakoilemassa. Muistathan olla uuden puukkosi kanssa varovainen, sillä se on terävä.” Nael lupasi. Sitten joulupukki nousi selkäänsä pidellen ylös ja sanoi, että hänen oli jatkettava matkaa. Toivoteltuaan vielä oikein hyvät joulut hän katosi ovesta.
Pukin mentyä Ben ihmetteli: ”Mutta Nael, eikö sinulla ole jo puukko?” Nael katsoi isäänsä ja vastasi: ”Onhan minulla, mutta se on jo niin vanha ja tylsä, että kaipasin uutta.” Ovi kolahti jälleen ja tällä kertaa Vieras astui sisään. ”Voi, Vieras, nythän sinä et nähnyt joulupukkia!” Misra valitteli. ”Hän kävi täällä juuri äsken!” Vieras hymyili salaperäisesti ja sanoi: ”Itse asiassa satuin törmäämään häneen, kun olin matkalla tänne. Mainio ukko, eikö totta?” Lapset huusivat myöntävän vastauksensa ja riensivät näyttämään lahjojaan. Vieras sanoi, että ne olivat todella hienoja. Vasta sitten Misra Ja Nael huomasivat paketit, joita Vieras piteli sylissään. He päättivät jatkaa lahjojen jakoa, kun se kerran oli päässyt alkamaan. Niinpä itse kukin haki lahjat piiloistaan.
Anna oli jossakin välissä ehtinyt kutomaankin: Lapset saivat uudet villapaidat, Ben lapaset ja Vieraallekin oli pehmeä paketti, josta paljastui kaulaliina. Kaikki kiittivät Annaa sydämellisesti. Seuraavaksi lapset vaativat saada vaihtaa lahjoja. Nael antoi Misralle kauniin kaulakorun, jonka nähtyään tyttö kapsahti veljensä kaulaan. Nolostuneena Nael pyysi häntä antamaan oman lahjansa. ”Se ei ole mitään kovin hienoa, mutta…” Misra sanoi antaen oman lahjansa. Paketista paljastui pieni kankainen pussi, jonka kyljessä luki harakanvarpaisin kirjaimin: ”ensiapu pussi”. Pussin sisällä oli erilaisia sidetarpeita ja hakaneuloja ynnä muuta. Nael katsoi hämmästyneenä Misraa, joka selitti punastuen: ”No kun sinä aina teet kaikenlaista uhkarohkeaa ja satutat itsesi ja revit vaatteesi, niin siinä on tarvikkeita, joilla voit ensihätään kursia itsesi kokoon.” Kaikki purskahtivat nauruun ja Nael kaappasi siskonsa karhumaiseen syleilyyn nauraen: ”Olet sinä kyllä yliveto, Misra! Mistä keksitkin noin hauskan idean?” Misra oli tyytyväinen, että veli piti hänen lahjastaan.
Lapset pahoittelivat, ettei heillä ollut lahjaa vanhemmilleen, mutta Ben sanoi: ”Ei se mitään, sillä te olette antaneet meille suuremman lahjan kuin arvaattekaan. Ilman teitä emme varmaankaan äitinne kanssa olisi ottaneet Jeesusta vastaan, koska suurin todistus Jumalan todellisuudesta olitte te ja teidän uskonne.” Sitten Ben meni eteiseen ja toi sieltä lahjansa lapsille. Nyt paljastui, mitä hän oli verstaassaan puuhastellut päivät pitkät. Hän kantoi huoneeseen keinuhevosen Misralle ja uuden, kauniin kelkan Naelille. ”Onneksi olin ehtinyt jo aloittaa näiden tekemistä, koska muuten en olisi varmaan ehtinyt saada niitä valmiiksi”, hän sanoi. Lapset olivat ihastuksesta suunniltaan. ”Nyt Misra voi laskea vanhalla kelkallani ja minä tällä uudella”, Nael huudahti. Vaimolleen Ben antoi puusta veistetyn pannunalusen, mistä Anna kiitti häntä suukolla. Vieraan lahjaan aika ei kuitenkaan ollut riittänyt, mitä Ben kovasti pahoitteli, mutta Vieras vakuutteli, ettei se haitannut häntä lainkaan.
Viimeisenä oli Vieraan vuoro antaa lahjansa. Hänellä oli yhteinen lahja Misralle ja Naelille sekä koko perheelle osoitettu paketti. Lapset löysivät kääreestä Lasten Raamatun, jossa oli hauskoja kuvia. ”Ajattelin, että teidän on ehkä mukavampaa opiskella Raamattua, kun se on helpommin ymmärrettävässä muodossa ja kuvat tuovat kertomuksiin syvyyttä” Vieras sanoi. Lapset pitivät lahjasta, sillä heidän täytyi myöntää, että Vieraan Raamattua oli hieman hankalaa lukea ja ymmärtää. Koko perheen yhteinen lahja olikin sitten aivan oikea Raamattu. Vieras selitti: ”Tulette tarvitsemaan sitä pysyäksenne uskon tiellä. Jokaisen kristityn tulisi tutkiskella Raamattua mahdollisimman usein, onhan se Jumalan sanaa.”
Koko perhe kiitti lahjoista sydämellisesti. Misra ja Nael supattelivat jotakin ja livahtivat sitten huoneeseen. Heidän palatessaan Nael piilotteli selkänsä takana jotakin ja sanoi juhlallisesti: ”Vieras, mekin haluamme antaa sinulle jotakin. Se ei ole mitenkään hieno lahja tai ehkä sitä ei voi oikein kutsua lahjaksi lainkaan, mutta uskomme, että kuitenkin sinulla on sille aivan erityinen arvo.” Nael veti selkänsä takaa esiin Vieraan Raamatun. Vieras otti sen käteensä ja piti sitä edessään. Sitten hän sulki sen syliinsä ja sanoi: ”Kiitos. En tiennyt, näkisinkö sitä enää, kun jätin sen teidän löydettäväksenne, ja olin muutenkin aikonut antaa teidän pitää sen. Mutta nyt kun teillä on minun antamani lasten Raamattu ja koko perheen yhteinen oikeakin, voin kai ottaa tämän hyvillä mielin takaisin.”
Nyt lahjat oli jaettu ja kaikki istuivat kuusen juurelle. Vieras avasi takaisin saamansa Raamatun sanoen: ”Vaikka lahjat ovatkin hauskoja, herkut hyviä ja kuusi kaunis, emme saa unohtaa, mistä koko joulussa on kyse. Siksi luenkin nyt teille, mitä ensimmäisenä jouluna tapahtui.” Ja niin Vieras alkoi lukea kuinka Jumala ensin ilmoitti Johannes Kastajan syntymän Sakariaalle ja tämän vaimolle Elisabetille ja kuinka kuusi kuukautta sen jälkeen Maria tuli enkelin ilmoituksen mukaisesti raskaaksi. Vieras luki samettisella, matalalla äänellään, joka lumosi kuulijansa ja loihti tapahtumista elävän kuvan kaikkien mieliin. Lopulta hän pääsi varsinaiseen jouluevankeliumiin: ”Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano…” Vieras luki, kuinka Maria ja Joosef eivät Betlehemissä löytäneetkään majapaikkaa vaan joutuivat menemään yöksi talliin, jossa Maria synnytti pojan. Hän luki, kuinka enkelit ilmestyivät paimenille ja julistivat näille ilosanoman syntyneestä Vapahtajasta, jota paimenet lähtivät riemuiten katsomaan.
Vieras luki vielä Matteuksen evankeliumista idästä tulleista tietäjistä, jotka seurasivat tähteä. Hänen lopetettuaan vallitsi hetken hiljaisuus, jona kaikki pohtivat kuulemaansa. Kuusen kynttilät loivat tunnelmaa lepattaessaan kauniin puun oksilla. Lopulta Misra ehdotti: ”Mentäisiinkö ulos katsomaan tähtiä? Ehkä siellä tänäänkin on yksi muita kirkkaampi muistuttamassa Jeesuksen syntymästä.” Kaikki innostuivat ajatuksesta ja lähtivät ulos tähtikirkkaaseen yöhön. He katselivat yläpuolellaan kaartuvaa linnunrataa ja huokailivat ihastuksesta ja osoittelivat tuttuja tähtikuvioita.
Yhtäkkiä Nael kysyi: ”Mikä tuo ääni on?” Kaikki hiljenivät kuuntelemaan. Oli täydellisen äänetöntä. ”Se on hiljaisuus!” Ben huudahti. ”Tuuli on tyyntynyt!” Anna päivitteli: ”Mutta kuinka se on mahdollista? Täällä ei ole koskaan ollut täysin tyyntä sinä aikana, jona olemme täällä asuneet!” Kaikki kuuntelivat lumoutuneina täysin tyyntä yötä. Sitten Vieras tokaisi: ”Minä luulen sen johtuvan siitä, että täällä alkavat puhaltaa pian aivan uudet tuulet.” Muut pohtivat hänen sanojaan ja myöntelivät. Ehkä asia oli niin.
Täysi hiljaisuus palasi jälleen, ainoastaan heidän hengityksensä ääni rikkoi sen. He katsoivat taivasta miettien tulevaa. Sitten Vieraan matala ja pehmeä ääni alkoi laulaa:
”Jouluyö, juhlayö.
Päättynyt kaikk’ on työ,
Kaks’ vain valveill’ on puolisoa,
Lapsen herttaisen nukkuessa
Seimikätkyessään, seimikätkyessään.”
Muutkin yhtyivät lauluun lapsia myöten, sillä heidän vanhempansa olivat opettaneet sen heille aiemmin päivällä. He eivät vielä muistaneet kaikkia sanoja, mutta ainakin he lauloivat sitäkin kovempaa säkeistön loput. Niin tämä pieni kuoro lauloi:
”Jouluyö, juhlayö.
Paimenill’ yksin työ.
Enkel’ taivaasta ilmoitti heill’:
Suuri koittanut riemu on teill’
Kristus syntynyt on, Kristus syntynyt on!
Jouluyö, juhlayö.
Täytetty nyt on työ.
Olkoon kunnia Jumalalle!
Maassa rauha, myös ihmisille
Olkoon suosio suur’, olkoon suosio suur’!”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti