Jälkikirjoitus

Aivan ensimmäiseksi tahdon selittää bonusluukun tarkoituksen. Olen sitä mieltä, ettei joulun tulisi loppua aattoon, koska 25. päivähän se vasta oikeastaan on se varsinainen joulujuhla, Jeesuksen synttäripäivä. Siksi tämmöinen ratkaisu, josta tein päätöksen jo heti silloin, kun idea tähän tarinaan syntyi.

Kiitos kaikille, jotka olette tätä joulukalenteria lukeneet! Sen kirjoittaminen on ollut antoisaa, vaikka se välillä tuottikin stressiä ja kiirettä. Tämä oli minujn joululahjani teille ja vaikka välillä olisi tehnyt mieli jopa luovuttaa, olen kuitenkin sen verran itsepäinen, että loppuun asti päätin jatkaa.

Kiitos worksin tekstinkäsittelyn synonyymisanasto, jota tajusin alkaa käyttää tarinan loppupuolella. Korvaamaton apu kirjailijalle, jonka aivokoppa kumisee tyhjyyttään synonyymeista. Lisäksi Google on mahtava juttu ja erityisesti Wikipedia. Opin itsekin paljon uutta ja mielenkiintoista, mutta anteeksi, jos viehtymykseni historiaan ja muinaisuuteen teki joulukalenterista tylsän.

Koko tarinan nimi voisi olla Jouluvieras. Kautta kalenterin olen miettinyt sopivaa nimeä, mutta vasta epilogia kirjoittaessa (vaikka loppu jo aivan alusta lähtien olikin minulle selvillä) kirkastui, että tämä taitaisi olla Se Nimi. Viimeisten luukkujen aikana pelkkä Vieras nimenä tosin vilahteli mielessäni, mutta se ei tuntunut oikein sopivalta. Jouluvieras sen sijaan on melko ytimekäs, vai? Vieras sinällään on todella keskeinen juttu koko kalenterissa ja tykkään siitä kaksoismerkityksestä, joka sillä on (vieras = 1. a stranger, unfamiliar person etc. tai 2.a guest). siksi tätä olisi aika mahdotonta kääntää esimerkiksi englanniksi. Eläköön suomen kieli!

Tahdon antaa tästä joulukalenterista kaiken kunnian Jumalalle. Alusta asti olen rukoillut häntä siunaamaan tämän kalenterin ja käyttämään vaatimattomia kirjoitustaitojani hänen kunniansa kirkastamiseksi. Ohjenuoranani on ollut "Always pray first, then write". Ja todellista siunausta olenkin saanut kokea, sillä muutaman kerran minulla oli tuskin ideaakaan siitä, mitä oikein kirjoittaisin, mutta rukouksen jälkeen olen vain aloittanut kirjoittamisen ja tunnin tai parin päästä ihmettelen, mistä ihmeestä tämä kaikki teksti tuli :D Olen kiitollinen siitä, että Herra auttoi minua pääsemään kalenterin loppuun saakka.

Viimeiseksi: Toivon teiltä rehellistä palautetta joulukalenterista. Pidittekö siitä vai ette? Myös asiallinen negatiivinen palaute on tervetullutta, koska tahdon kehittyä kirjoittajana, eikä se oikein onnistu, jos kaikki vain kehuvat tekstiäni. Totta kai, jos joku nyt sattui vilpittömästi pitämään tarinasta, niin tietenkin haluaisin tietää siitäkin. Joten pyytäisin teitä antamaan edes pienen kommentin siitä, mitä piditte. Olisi myös hauskaa tietää, jos teillä esimerkiksi oli jokin lempiluukku tai -kohta, mutta ei ole tietenkään pakko.

Vielä kerran suuret kiitokset ja oikein rauhallista joulun aikaa ja siunausta uudelle vuodelle!

Epilogi: Joulupäivän bonus

Oli joulupäivän aamu. Aamupuuro alkoi olla valmista ja koko perhe oli jo pöydässä. Vierasta ei kuitenkaan ollut näkynyt koko aamuna, mitä he ihmettelivät suuresti, sillä yleensä Vieras oli ylhäällä jopa ennen Annaa, joka jo aikaisin aamusta nousi tekemään aamuaskareitaan. Lopulta Anna kehotti lapsia: ”Menkääpä herättämään hänet, muuten puuro jäähtyy.”
Misra ja Nael menivät vierashuoneen ovelle ja epäröivät hetken. Sitten he koputtivat ja huhuilivat Vierasta. Tämä ei kuitenkaan vastannut. ”Hän taitaa vielä nukkua”, arveli Misra. Lapset avasivat oven hitaasti ja heitä kohtasi outo näky: vuode oli siististi sijattu ja kaikki oli muutenkin moitteetonta, mutta huoneessa ei ollut ketään. Lapset menivät peremmälle ja ihmettelivät: ”Minne hän on mahtanut mennä näin aikaisin aamusta? Ehkä kaupunkiin?” Sitten Nael huomasi tyynyllä siististi taitellun paperiarkin. Hän otti sen ja vei sen isälleen.
Ben taitteli paperin auki ja luki viestin ensin itsekseen. Hänen otsansa rypistyi ja muut utelivat, mitä siinä luki. ”Se on viesti Vieraalta”, Ben sanoi ja luki ääneen:

”Rakkaat Ben, Anna, Nael ja Misra:

Kiitos, että sain olla vieraananne, vaikkakin vain lyhyen aikaa. Minun työni Tuulten kaupungissa on nyt tehty, ja minun on aika lähteä. Älkää murehtiko, sillä Jumala pitää teistä huolen. En tiedä tapaammeko enää tässä elämässä, mutta viimeistään seuraavassa sentään, iankaikkisuudessa. Kiitos kaikesta, mitä sain kokea kanssanne, minulla oli todella hauskaa. Erityisen lämmin kiitos Misralle ja Naelille, henkeni pelastajille. Luottakaa kaikessa Jumalaan ja tutkikaa hänen sanaansa, ettette eksy tieltä. Älkää surko lähtöäni, sillä minä vain seuraan Jumalan suunnitelmaa ja menen sinne, minne hän johdattaa. En unohda teitä koskaan.

Terveisin: Ystävä”

Benin luettua kirjeen loppuun Misra purskahti itkuun. Naelkin nieleskeli ja painui äitinsä syliin. Myös Ben ja Anna olivat surullisia heidän ystävänsä yllättävästä lähdöstä. Ben kuitenkin sanoi: ”No, no, Vieras - tai siis Ystävä - kehotti meitä olemaan murehtimatta hänen lähtöään.” ”Mutta miksi hänen piti lähteä niin pian?” Misra sopersi. ”Eihän hän edes hyvästellyt kunnolla!” ”Ehkä hän ajatteli, että lähtö on helpompaa näin”, ehdotti Anna. Se ei lapsia erityisemmin lohduttanut, sillä he olivat ehtineet jo kovasti tykästyä lempeään, salaperäiseen mieheen, jonka he olivat lumesta pelastaneet.
Ben sanoi: ”Ryhdistäytykäähän nyt, lapset. Hänellä on varmasti syynsä, miksi hän lähti näin. Muistellaan häntä ilolla, ja eritoten muistetaan, mitä hän meille antoi. Eiköhän rukoilla nyt kaikki yhdessä ja kiitetä Jumalaa vieraastamme ja pyydetä hänelle siunausta ja varjelusta, minne ikinä hän onkaan nyt mennyt. Rukoillaan samalla oman tulevaisuutemme puolesta, että pysyisimme Jumalalle uskollisina ja voisimme toteuttaa hänen tahtoaan omassa elämässämme.”
Perhe polvistui lattialle joulukuusen viereen ja rukoili yhdessä niitä asioita, joista Ben oli maininnut. He kaikki miettivät mielessään mahtoiko Ystävä tulla Tuulten kaupunkiin sattumalta vai oliko Jumala kutsunut hänet tuomaan ilosanomaa paikkaan, jossa sitä kaivattiin. Vai oliko hän sittenkin alun perinkin Jumalan taivaasta lähettämä enkeli? Kukaan ei tiennyt vastausta, mutta heidän sydämiinsä jäi kuitenkin toivo jälleennäkemisestä.

Loppu