Raskaiden pilvien peittämät taivaat, jotka syytivät lunta alhaalla kulkijoiden päälle, olivat vihdoin poissa. Tilalle oli tullut korkea, huikean sininen taivas ja kirpeä pakkassää. Tuuli puhalteli edelleen, kuten aina, mutta ei uhoavasti vaan leikkisästi. Siitä huolimatta se lisäsi vilunväreitä leudompaan tottuneille kulkijoille. Kuitenkin kylmyydestä huolimatta oltiin iloisia siitä, että masentavat ja väsyttävät päivät olivat viimein vaihtuneet selkeään ilmaan.
Misra ja Nael eivät kuitenkaan osanneet nauttia auringon leikistä valkoisella hangella ja puiden latvoissa kouluun kävellessään. Molemmat olivat vaitonaisia. Yleensä sisarelleen niin lempeä Nael oli sanonut sisarelleen tuskin puolta sanaa edellisen illan jälkeen. Häntä harmitti Misran selkeä asettuminen Vieraan puolelle. Hymyilevä, kirkas päivä oikeastaan vain lisäsi hänen ärtyneisyyttään. Kääntyivätkö jopa luonnonvoimat häntä vastaan?
Misra oli murheellinen veljensä vihanpidosta. Hän oli koettanut lepytellä tätä, mutta anteeksi hän ei ollut pyytänyt, sillä hän ei katunut lainkaan. Päinvastoin, Misran sisällä asui nyt rauha, jollaista hän ei ollut ennen tuntenut. Se ei kuitenkaan estänyt Naelin puolesta murehtimista ja siksi Misra tuskin huomasi kaunista päivää. Hän toivoi, että Nael leppyisi pian ja alkaisi taas olla oma vilkas itsensä sisarensa seurassa.
Koulussakin Nael oli huonolla tuulella ja luokkatoverit saivat tuntea sen nahoissaan. Hän oli harvinaisen ilkeä, vaikka yleensä hän oli hyvä toveri. Hän huomasi sen pojan, jota oli lumimyrskyn jälkeisenä päivänä heittänyt lumipallolla. Nael tunsi katkeruutensa vain kasvavan tämän nähdessään, sillä silloin asiat olivat olleet vielä oikealla tolalla. Nael katui, että oli lähtenyt mäenlaskuun sinä päivänä. Silloin hän ja Misra eivät olisi koskaan löytäneet Vierasta ja tämä olisi saanut paleltua hengiltä.
Kaikki oli tuon pojan syytä, Nael ajatteli. Jos poika ei olisi ollut niin tyhmä, olisi hän tajunnut heittäjän olleen Nael ja kostanut niin, että päähänpisto mäenlaskusta olisi kaikonnut Naelin mielestä. Näin Nael järkeili ja suuttui yhä enemmän.
Nael oli älykäs poika, mutta hyvin usein käytti terävyyttään vääriin asioihin. Niinpä hän nytkin alkoi juonia pojan pään menoksi. Hän keksikin mielestään oivallisen idean, kun näki välitunnilla pojan tovereineen puolustavan rakentamaansa lumilinnoitusta vihollisen hyökkäykseltä. Hirvittävä suunnitelma alkoi muotoutua Naelin pienessä päässä.
Koulu loppui viimein ja Misra juoksi ulos etsien katseellaan Naelia. Pian hän näkikin tämän seisomassa hajamielisen näköisenä portilla. Misra juoksi veljensä luo sydän läpättäen. Heidän kävellessään kotiin Nael vaikutti mietteisiinsä uppoutuneelta, muttei kuitenkaan yhtä vihaiselta kuin aiemmin. “Nael”, Misra sanoi ujosti. “Mmmh?”, Nael vastasi mietteissään. Misra rohkaistui, kun vastaus ei kuulostanut suuttuneelta ja jatkoi: “Ethän ole enää vihainen?” Nael ei havahtunut ajatusmaailmastaan, mutta mutisi jälleen: “Mmm.” Misra tulkitsi tämän kyllin myöntäväksi ja piristyi. “Hienoa”, hän sanoi. “On kamalaa, kun olet suuttunut, etkä puhu minulle mitään. Sittenhän me voimme taas leikkiä yhdessä ja voisit lähteä mukaani ladolle tapaamaan Vierasta…”
Nyt Nael viimein havahtui syvistä ajatuksistaan. “Ei”, hän sanoi äkkiä jyrkästi ja pysähtyi. Misrakin seisahtui säikähtäneenä. “En aio mennä enää tapaamaan sitä tyyppiä eikä pitäisi sinunkaan”, Nael jatkoi. “Mutta…” Misra aloitti silmät kyyneltyen. Nael ei kuitenkaan säälinyt sisartaan vaan tiuskaisi: “Se tyyppi on silkka huijari, joka yrittää sekoittaa päämme saduillaan. Meidän ei olisi koskaan pitänyt pelastaa häntä.”
Kyyneleet valuivat Misran poskille ja Nael alkoi jo pohtia, oliko ollut liian jyrkkä sanoissaan. Misra kuitenkin nosti katseensa, joka oli päättäväisempi kuin koskaan. “Olet väärässä, Nael”, hän vastasi varmalla äänellä. “Eilen illalla sain kokea jotakin todellista, jotakin upeaa. Sain kokea anteeksiannon ja ottaa Jeesuksen asumaan sydämeeni. Minulla ei ole koskaan ollut näin rauhallista oloa. Haluan kuulla lisää Jumalasta ja menen siksi tapaamaan Vierasta halusitpa tai et ja tulitpa mukaan tai et.”
Nael oli jähmettynyt paikoilleen sisarensa päättäväisyyden edessä. Sitten tuli vihan aalto kuohahtaen. Sanomatta mitään Nael kääntyi ja jatkoi matkaansa suuttuneena harppoen. Misra jäi katsomaan hänen peräänsä huohottaen. Kyyneleet alkoivat taas valua ja Misra lähti itkien juoksemaan ladolle.
