Oli joulupäivän aamu. Aamupuuro alkoi olla valmista ja koko perhe oli jo pöydässä. Vierasta ei kuitenkaan ollut näkynyt koko aamuna, mitä he ihmettelivät suuresti, sillä yleensä Vieras oli ylhäällä jopa ennen Annaa, joka jo aikaisin aamusta nousi tekemään aamuaskareitaan. Lopulta Anna kehotti lapsia: ”Menkääpä herättämään hänet, muuten puuro jäähtyy.”
Misra ja Nael menivät vierashuoneen ovelle ja epäröivät hetken. Sitten he koputtivat ja huhuilivat Vierasta. Tämä ei kuitenkaan vastannut. ”Hän taitaa vielä nukkua”, arveli Misra. Lapset avasivat oven hitaasti ja heitä kohtasi outo näky: vuode oli siististi sijattu ja kaikki oli muutenkin moitteetonta, mutta huoneessa ei ollut ketään. Lapset menivät peremmälle ja ihmettelivät: ”Minne hän on mahtanut mennä näin aikaisin aamusta? Ehkä kaupunkiin?” Sitten Nael huomasi tyynyllä siististi taitellun paperiarkin. Hän otti sen ja vei sen isälleen.
Ben taitteli paperin auki ja luki viestin ensin itsekseen. Hänen otsansa rypistyi ja muut utelivat, mitä siinä luki. ”Se on viesti Vieraalta”, Ben sanoi ja luki ääneen:
”Rakkaat Ben, Anna, Nael ja Misra:
Kiitos, että sain olla vieraananne, vaikkakin vain lyhyen aikaa. Minun työni Tuulten kaupungissa on nyt tehty, ja minun on aika lähteä. Älkää murehtiko, sillä Jumala pitää teistä huolen. En tiedä tapaammeko enää tässä elämässä, mutta viimeistään seuraavassa sentään, iankaikkisuudessa. Kiitos kaikesta, mitä sain kokea kanssanne, minulla oli todella hauskaa. Erityisen lämmin kiitos Misralle ja Naelille, henkeni pelastajille. Luottakaa kaikessa Jumalaan ja tutkikaa hänen sanaansa, ettette eksy tieltä. Älkää surko lähtöäni, sillä minä vain seuraan Jumalan suunnitelmaa ja menen sinne, minne hän johdattaa. En unohda teitä koskaan.
Terveisin: Ystävä”
Benin luettua kirjeen loppuun Misra purskahti itkuun. Naelkin nieleskeli ja painui äitinsä syliin. Myös Ben ja Anna olivat surullisia heidän ystävänsä yllättävästä lähdöstä. Ben kuitenkin sanoi: ”No, no, Vieras - tai siis Ystävä - kehotti meitä olemaan murehtimatta hänen lähtöään.” ”Mutta miksi hänen piti lähteä niin pian?” Misra sopersi. ”Eihän hän edes hyvästellyt kunnolla!” ”Ehkä hän ajatteli, että lähtö on helpompaa näin”, ehdotti Anna. Se ei lapsia erityisemmin lohduttanut, sillä he olivat ehtineet jo kovasti tykästyä lempeään, salaperäiseen mieheen, jonka he olivat lumesta pelastaneet.
Ben sanoi: ”Ryhdistäytykäähän nyt, lapset. Hänellä on varmasti syynsä, miksi hän lähti näin. Muistellaan häntä ilolla, ja eritoten muistetaan, mitä hän meille antoi. Eiköhän rukoilla nyt kaikki yhdessä ja kiitetä Jumalaa vieraastamme ja pyydetä hänelle siunausta ja varjelusta, minne ikinä hän onkaan nyt mennyt. Rukoillaan samalla oman tulevaisuutemme puolesta, että pysyisimme Jumalalle uskollisina ja voisimme toteuttaa hänen tahtoaan omassa elämässämme.”
Perhe polvistui lattialle joulukuusen viereen ja rukoili yhdessä niitä asioita, joista Ben oli maininnut. He kaikki miettivät mielessään mahtoiko Ystävä tulla Tuulten kaupunkiin sattumalta vai oliko Jumala kutsunut hänet tuomaan ilosanomaa paikkaan, jossa sitä kaivattiin. Vai oliko hän sittenkin alun perinkin Jumalan taivaasta lähettämä enkeli? Kukaan ei tiennyt vastausta, mutta heidän sydämiinsä jäi kuitenkin toivo jälleennäkemisestä.
Loppu
Misra ja Nael menivät vierashuoneen ovelle ja epäröivät hetken. Sitten he koputtivat ja huhuilivat Vierasta. Tämä ei kuitenkaan vastannut. ”Hän taitaa vielä nukkua”, arveli Misra. Lapset avasivat oven hitaasti ja heitä kohtasi outo näky: vuode oli siististi sijattu ja kaikki oli muutenkin moitteetonta, mutta huoneessa ei ollut ketään. Lapset menivät peremmälle ja ihmettelivät: ”Minne hän on mahtanut mennä näin aikaisin aamusta? Ehkä kaupunkiin?” Sitten Nael huomasi tyynyllä siististi taitellun paperiarkin. Hän otti sen ja vei sen isälleen.
Ben taitteli paperin auki ja luki viestin ensin itsekseen. Hänen otsansa rypistyi ja muut utelivat, mitä siinä luki. ”Se on viesti Vieraalta”, Ben sanoi ja luki ääneen:
”Rakkaat Ben, Anna, Nael ja Misra:
Kiitos, että sain olla vieraananne, vaikkakin vain lyhyen aikaa. Minun työni Tuulten kaupungissa on nyt tehty, ja minun on aika lähteä. Älkää murehtiko, sillä Jumala pitää teistä huolen. En tiedä tapaammeko enää tässä elämässä, mutta viimeistään seuraavassa sentään, iankaikkisuudessa. Kiitos kaikesta, mitä sain kokea kanssanne, minulla oli todella hauskaa. Erityisen lämmin kiitos Misralle ja Naelille, henkeni pelastajille. Luottakaa kaikessa Jumalaan ja tutkikaa hänen sanaansa, ettette eksy tieltä. Älkää surko lähtöäni, sillä minä vain seuraan Jumalan suunnitelmaa ja menen sinne, minne hän johdattaa. En unohda teitä koskaan.
Terveisin: Ystävä”
Benin luettua kirjeen loppuun Misra purskahti itkuun. Naelkin nieleskeli ja painui äitinsä syliin. Myös Ben ja Anna olivat surullisia heidän ystävänsä yllättävästä lähdöstä. Ben kuitenkin sanoi: ”No, no, Vieras - tai siis Ystävä - kehotti meitä olemaan murehtimatta hänen lähtöään.” ”Mutta miksi hänen piti lähteä niin pian?” Misra sopersi. ”Eihän hän edes hyvästellyt kunnolla!” ”Ehkä hän ajatteli, että lähtö on helpompaa näin”, ehdotti Anna. Se ei lapsia erityisemmin lohduttanut, sillä he olivat ehtineet jo kovasti tykästyä lempeään, salaperäiseen mieheen, jonka he olivat lumesta pelastaneet.
Ben sanoi: ”Ryhdistäytykäähän nyt, lapset. Hänellä on varmasti syynsä, miksi hän lähti näin. Muistellaan häntä ilolla, ja eritoten muistetaan, mitä hän meille antoi. Eiköhän rukoilla nyt kaikki yhdessä ja kiitetä Jumalaa vieraastamme ja pyydetä hänelle siunausta ja varjelusta, minne ikinä hän onkaan nyt mennyt. Rukoillaan samalla oman tulevaisuutemme puolesta, että pysyisimme Jumalalle uskollisina ja voisimme toteuttaa hänen tahtoaan omassa elämässämme.”
Perhe polvistui lattialle joulukuusen viereen ja rukoili yhdessä niitä asioita, joista Ben oli maininnut. He kaikki miettivät mielessään mahtoiko Ystävä tulla Tuulten kaupunkiin sattumalta vai oliko Jumala kutsunut hänet tuomaan ilosanomaa paikkaan, jossa sitä kaivattiin. Vai oliko hän sittenkin alun perinkin Jumalan taivaasta lähettämä enkeli? Kukaan ei tiennyt vastausta, mutta heidän sydämiinsä jäi kuitenkin toivo jälleennäkemisestä.
Loppu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti