Kun lapset seuraavana päivänä astuivat ladon ovesta sisään, pyysi Vieras heitä sulkemaan oven nopeasti, ettei koskaan vaimenematon tuuli pääsisi sisään. Lapset tekivät työtä käskettyä ja pujahtivat nopeasti sisään sulkien oven kiinni perässään. Sisällä ladossa oli hämärää; ainoat valonlähteet olivat pieni kynttilä Vieraan edessä sekä ladon raoista ulkoa tihkuva valo, joka ei malttanut pysyä ulkona vaan tahtoi väen vängällä sisään. Vieras suojeli kämmenellään pientä liekkiä tulitikussa ja sytytti toisenkin kynttilän.
Lapset tulivat hiljaa lähemmäs Vieraan puhaltaessa tulitikun liekin sammuksiin ja asettaessa kynttilän varovasti eteensä lattialle toisen viereen. “Olkaa varovaisia. Kynttilät eivät saa kaatua”, Vieras varoitti kääntämättä katsettaan kahdesta lepattavasta liekistä. Nael tuhahti ja sanoi: “Eikö ole aika varomatonta edes tuoda kynttilöitä heinälatoon?” Vieras katsoi suoraan Naelin silmiin, mikä sai tämän jähmettymään paikoilleen. Uhmakkaana Nael ei kuitenkaan kääntänyt katsettaan noista syvistä silmistä, jotka tuntuivat porutuvan hänen lävitseen. Vieraan katse oli vakava, mutta sitten hänen kasvonsa aivan äkkiä puhkesivat hymyyn. “Älä huoli”, hän virkkoi. “Olen varovainen. Jos haluatte kuulla joulusta, pyydän ettette pyytäisi minua sammuttamaan niitä.”
Misra oli tarkkaillut Naelin ja Vieraan katseiden mittelöä hiljaa, mutta valppaana. Kun hän kuuli Vieraan mainitsevan tuon ihmeellisen sanan, joka täytti hänet vastustamattomasti uteliaisuudella päästä varpaisiin, hän huudahti: “Voi, kerro toki tuosta joulusta!” Vieras katsoi Misraa ja hymyili tytölle salaperäisesti, mikä entisestään ruokki Misran uteliaisuutta, niin että se tuntui sietämättömältä. “Istukaa alas, niin kerron”, Vieras kehotti. Misra kiirehti istumaan, muistaen viime tingassa varoa kynttilöitä. Nael istui hänen viereensä hitaammin, mutta vaikka hän yrittikin peittää sen, loisti hänestäkin halu kuulla tästä ihmeellisestä joulusta, josta hän ei ollut koskaan kuullutkaan.
Seurasi hiljaisuus, jonka aikana Vieras hieroi leukaansa mietteliäänä ja lapset istuivat odottavina häntä vastapäätä. Kynttilät lepattivat seinän raoista läpi tunkevan tuulenvireen voimasta luoden tunnelmaa. Lopulta Vieras alkoi puhua: “Vaikeaa päättää, mistä aloittaisin. En ole vielä koskaan tavannut ketään, joka ei tietäisi, mikä on joulu.” Hän piti jälleen tauon ja pohti käsi poskellaan. Sitten Vieras näytti tekevän päätöksen ja jatkoi: “Joulu on maailman suurin juhla. Joka vuosi tämän kuun alussa alkaa joulunodotus, joka huipentuu kahdenteenkymmenenteenneljänteen päivään. Kahdeskymmenesneljäs päivä on nimittäin jouluaatto, päivä ennen todellista joulujuhlaa. Kerron ensin joulunodotuksesta. Varsinaista joulujuhlaa edeltää neljä sunnuntaita, joita kutsutaan adventtisunnuntaiksi. Adventti merkitsee odottamista. Joka adventtina sytytetään yksi kynttilä enemmän. Koska tänään on toinen adventti, sytytin kaksi kynttilää. Ensi sunnuntaina sytytän vastaavasti kolme ja sitä seuraavana neljä.”
Vieras pysähtyi miettimään, mitä sanoisi seuraavaksi, jolloin Misra huudahti väliin: “Jos joulu on kerran maailman suurin juhla, mitä silloin oikein tehdään?” “Kaikenlaista!” Vieras vastasi silmät innosta loistaen. “Joulua odottaessa lapset saavat kaikenlaisia hauskoja yllätyksiä ja joka puolella loistaa valoja ja kynttilöitä ja kaikkialle ripustetaan kauniita koristeita. Ja entäs aatto sitten! Silloin perheet kokoontuvat yhteen syömään herkkuja, laulamaan joululauluja ja kaikki saavat lahjoja.”
Vieras piti jälleen tauon, ja lapset näyttivät haltioituneilta kuvitellessaan sitä kaikkea. Sitten Vieras jatkoi syvällä, samettisella äänellään vakavampana: “Se ei ole kuitenkaan joulussa kaikkein tärkeintä. Niin hauskoja kuin koristeet, herkut ja etenkin lahjat ovatkin, ne eivät merkitse mitään, jos unohdetaan joulun tarkoitus.” Lapset olivat nojautuneet jännityksestä ja odotuksesta eteenpäin. Vieras jatkoi pehmeällä äänellä: “Kaikkein tärkeintä on muistaa, miksi joulua vietetään. Tärkeintä on muistaa, että Jeesus tuli silloin maailmaan.”
Vieras katsoi lapsia. Nämä istuivat ja odottivat, että hän jatkaisi. Hämmästyneenä Vieras kysyi: “Ettekö tiedä, kuka Jeesus on?” Kumpikin pudisti päätään. Sama surullinen ilme kuin edellisenä päivänä kohosi hänen kasvoilleen. “Jeesus… Hän on, öh, Jumalan poika.” Lapset katsoa tapittivat Vierasta yhä ja Nael, joka oli täysin unohtanut ylimielisen asenteensa, kysyi: “Kuka on Jumala?” Nyt Vieraan kasvoille palannut suru syveni entisestään. Hän laski katseensa lattialla palaviin kynttilöihin, mutta Nael ehti nähdä hänen silmissään kiiltävät kyyneleet. “Minun täytyy näköjään aloittaa alummasta kuin luulin”, Vieras mutisi. Hän nosti päänsä ja katsoi kumpaakin lasta vuoron perään silmiin. “Tänään en kuitenkaan ehtisi kertoa kaikkea, sillä aika rientää ja alkaa tulla pimeää.”
Lapset olivat olleet niin Vieraan äänen lumoissa, etteivät olleet lainkaan huomanneet, kuinka lautojen raoista tihkuva valo oli vähitellen alkanut perääntyä, kunnes se oli lähes himmennyt. Ainoastaan kynttilät valaisivat pimeää latoa. “Voi, meidän on todellakin mentävä”, Misra voivotteli. Hän katsoi anovasti Vieraaseen ja pyysi: “Tulethan taas huomenna kertomaan joulusta lisää?” Vieras hymyili ja vastasi: “Totta kai.”
Lapset kiirehtivät ulos, mutta Vieras jäi vielä istumaan mietteliäänä kynttilänvaloon. Hän käänsi katseensa ylöspäin, pudisti surullisesti hymyillen päätään ja puhalsi sitten kynttilät sammuksiin.
Lapset tulivat hiljaa lähemmäs Vieraan puhaltaessa tulitikun liekin sammuksiin ja asettaessa kynttilän varovasti eteensä lattialle toisen viereen. “Olkaa varovaisia. Kynttilät eivät saa kaatua”, Vieras varoitti kääntämättä katsettaan kahdesta lepattavasta liekistä. Nael tuhahti ja sanoi: “Eikö ole aika varomatonta edes tuoda kynttilöitä heinälatoon?” Vieras katsoi suoraan Naelin silmiin, mikä sai tämän jähmettymään paikoilleen. Uhmakkaana Nael ei kuitenkaan kääntänyt katsettaan noista syvistä silmistä, jotka tuntuivat porutuvan hänen lävitseen. Vieraan katse oli vakava, mutta sitten hänen kasvonsa aivan äkkiä puhkesivat hymyyn. “Älä huoli”, hän virkkoi. “Olen varovainen. Jos haluatte kuulla joulusta, pyydän ettette pyytäisi minua sammuttamaan niitä.”
Misra oli tarkkaillut Naelin ja Vieraan katseiden mittelöä hiljaa, mutta valppaana. Kun hän kuuli Vieraan mainitsevan tuon ihmeellisen sanan, joka täytti hänet vastustamattomasti uteliaisuudella päästä varpaisiin, hän huudahti: “Voi, kerro toki tuosta joulusta!” Vieras katsoi Misraa ja hymyili tytölle salaperäisesti, mikä entisestään ruokki Misran uteliaisuutta, niin että se tuntui sietämättömältä. “Istukaa alas, niin kerron”, Vieras kehotti. Misra kiirehti istumaan, muistaen viime tingassa varoa kynttilöitä. Nael istui hänen viereensä hitaammin, mutta vaikka hän yrittikin peittää sen, loisti hänestäkin halu kuulla tästä ihmeellisestä joulusta, josta hän ei ollut koskaan kuullutkaan.
Seurasi hiljaisuus, jonka aikana Vieras hieroi leukaansa mietteliäänä ja lapset istuivat odottavina häntä vastapäätä. Kynttilät lepattivat seinän raoista läpi tunkevan tuulenvireen voimasta luoden tunnelmaa. Lopulta Vieras alkoi puhua: “Vaikeaa päättää, mistä aloittaisin. En ole vielä koskaan tavannut ketään, joka ei tietäisi, mikä on joulu.” Hän piti jälleen tauon ja pohti käsi poskellaan. Sitten Vieras näytti tekevän päätöksen ja jatkoi: “Joulu on maailman suurin juhla. Joka vuosi tämän kuun alussa alkaa joulunodotus, joka huipentuu kahdenteenkymmenenteenneljänteen päivään. Kahdeskymmenesneljäs päivä on nimittäin jouluaatto, päivä ennen todellista joulujuhlaa. Kerron ensin joulunodotuksesta. Varsinaista joulujuhlaa edeltää neljä sunnuntaita, joita kutsutaan adventtisunnuntaiksi. Adventti merkitsee odottamista. Joka adventtina sytytetään yksi kynttilä enemmän. Koska tänään on toinen adventti, sytytin kaksi kynttilää. Ensi sunnuntaina sytytän vastaavasti kolme ja sitä seuraavana neljä.”
Vieras pysähtyi miettimään, mitä sanoisi seuraavaksi, jolloin Misra huudahti väliin: “Jos joulu on kerran maailman suurin juhla, mitä silloin oikein tehdään?” “Kaikenlaista!” Vieras vastasi silmät innosta loistaen. “Joulua odottaessa lapset saavat kaikenlaisia hauskoja yllätyksiä ja joka puolella loistaa valoja ja kynttilöitä ja kaikkialle ripustetaan kauniita koristeita. Ja entäs aatto sitten! Silloin perheet kokoontuvat yhteen syömään herkkuja, laulamaan joululauluja ja kaikki saavat lahjoja.”
Vieras piti jälleen tauon, ja lapset näyttivät haltioituneilta kuvitellessaan sitä kaikkea. Sitten Vieras jatkoi syvällä, samettisella äänellään vakavampana: “Se ei ole kuitenkaan joulussa kaikkein tärkeintä. Niin hauskoja kuin koristeet, herkut ja etenkin lahjat ovatkin, ne eivät merkitse mitään, jos unohdetaan joulun tarkoitus.” Lapset olivat nojautuneet jännityksestä ja odotuksesta eteenpäin. Vieras jatkoi pehmeällä äänellä: “Kaikkein tärkeintä on muistaa, miksi joulua vietetään. Tärkeintä on muistaa, että Jeesus tuli silloin maailmaan.”
Vieras katsoi lapsia. Nämä istuivat ja odottivat, että hän jatkaisi. Hämmästyneenä Vieras kysyi: “Ettekö tiedä, kuka Jeesus on?” Kumpikin pudisti päätään. Sama surullinen ilme kuin edellisenä päivänä kohosi hänen kasvoilleen. “Jeesus… Hän on, öh, Jumalan poika.” Lapset katsoa tapittivat Vierasta yhä ja Nael, joka oli täysin unohtanut ylimielisen asenteensa, kysyi: “Kuka on Jumala?” Nyt Vieraan kasvoille palannut suru syveni entisestään. Hän laski katseensa lattialla palaviin kynttilöihin, mutta Nael ehti nähdä hänen silmissään kiiltävät kyyneleet. “Minun täytyy näköjään aloittaa alummasta kuin luulin”, Vieras mutisi. Hän nosti päänsä ja katsoi kumpaakin lasta vuoron perään silmiin. “Tänään en kuitenkaan ehtisi kertoa kaikkea, sillä aika rientää ja alkaa tulla pimeää.”
Lapset olivat olleet niin Vieraan äänen lumoissa, etteivät olleet lainkaan huomanneet, kuinka lautojen raoista tihkuva valo oli vähitellen alkanut perääntyä, kunnes se oli lähes himmennyt. Ainoastaan kynttilät valaisivat pimeää latoa. “Voi, meidän on todellakin mentävä”, Misra voivotteli. Hän katsoi anovasti Vieraaseen ja pyysi: “Tulethan taas huomenna kertomaan joulusta lisää?” Vieras hymyili ja vastasi: “Totta kai.”
Lapset kiirehtivät ulos, mutta Vieras jäi vielä istumaan mietteliäänä kynttilänvaloon. Hän käänsi katseensa ylöspäin, pudisti surullisesti hymyillen päätään ja puhalsi sitten kynttilät sammuksiin.
