Luukku 13

Seuraavana päivänä lapset tulivat latoon paljon myöhemmin kuin yleensä. Kun Misra ja Nael istahtivat Vierasta vastapäätä, huomasi tämä Naelin kasvoissa tummuvat läikät. Vieras katsoi poikaa vakavin silmin. Nael hymyili hieman ja hänen silmänsä loistivat kirkkaina kuin tähdet. Misra näytti hieman huolestuneelta ja säikähtäneeltä vilkaistessaan Naelia, mutta samalla hänestä näki, että hän oli ylpeä veljestään.
”Nael, kerro”, Vieras vain totesi. Ja Nael kertoi. ”Menin aamulla kouluun kauhusta kankeana, kuten varmasti arvaat”, hän aloitti. ”Menin kertomaan opettajattarelle heti ensimmäisen tunnin jälkeen. Ensimmäinen tunti oli silkkaa painajaista ja tuskan hiki valui selkääni pitkin. Lopulta kello soi ja luokka tyhjeni. Menin varovasti opettajattaren pöydän eteen. Voi, millaisilta hänen silmänsä näyttivätkään, kun hän katsoi minua silmälasiensa yli. Siinä vaiheessa olin perua päätökseni ja juosta pakoon, mutta muistin, mitä sanoit eilen ja jäin.
”Opettajatar laittoi korjaamansa kokeet pois ja kysyi: ’Mitä asiaa sinulla on, Nael?’ Änkytin, että minulla oli tärkeää asiaa ja hän pyysi minua kertomaan. Sitten vedin syvään henkeä ja sanoin sen. Että minä olin syypää hämähäkkijupakkaan.
”Tuskin uskalsin katsoa opettajatarta, mutta kuitenkin katsoin. Hänen kasvoiltaan paistoi ensin hämmästys, sitten ärtymys ja hänen suunsa tiukkeni ja silmät kovenivat. ’Vai niin’, hän vain sanoi. En ole koskaan kuullut karmeamman kuuloista ’Vai niintä’. Sitten opettajatar huokaisi, katsoi alas ja riisui lasinsa. ’Olisi kai minun pitänyt se arvata, mutta en uskonut edes sinun pystyvän siihen, että lavastaisit jonkun syylliseksi.’
”Laskin katseeni maahan ja katumus poltti ja raastoi rintaani. ’Olen todella pahoillani’, sanoin. ’En tee niin enää koskaan. En enää tee tuhmia kolttosia.’ Opettaja oli kävellyt pöytänsä takana edestakaisin. Nyt hän pysähtyi ja katsoi minua silmiin ja minä katsoin takaisin toivoen, että hän uskoisi minun todella olevan pahoillani. ”Opettajatar ei sanonut hetkeen mitään. Sitten hän istuutui taas ja katsoi minua vakavana silmiin. ’On toki rohkeaa, että tulit tunnustamaan tekosi ja että olet pahoillasi, mutta ymmärrät kai, että et voi päästä tästä ilman seurauksia.’ Painoin katseeni lattiaan ja nyökkäsin. ’Kyllä minä sen ymmärrän’, sanoin. ’Olen kyllä valmis vastaamaan teoistani.’
”Opettajatar oli taas hetken hiljaa. En uskaltanut katsoa häntä. Hän nousi ja sanoi: ’Käyn hakemassa Rhesin tänne. Sinun täytyy pyytää häneltä anteeksi.’ ’Totta kai’, vastasin, vaikka uusi kauhun aalto syöksyi lävitseni. Rhes ei taatusti olisi mielissään, kun saisi tietää, että se olin ollut minä, joka hänet lavasti syylliseksi. Aloin kuvitella, kuinka kaikki alkaisivat inhota ja kiusata minua, karttaa kuin olisin sairas. Tuskani kasvoi yhä suuremmaksi.
”Rukoilin Jeesusta antamaan minulle voimaa ja yhtäkkiä valtava rauha syöksyi sisääni. Silloin tiesin, että pystyisin siihen; pystyisin tekemään niin kuin tiesin olevan oikein. Kun opettajatar tuli takaisin Rhes mukanaan, tuli uusi levottomuuden tunne heidän kanssaan. Kuitenkin tuo ihmeellinen tunne sisälläni voitti sen täysin. Tiesin, että kaikki järjestyisi.
”Kerroin Rhesille, että minä olin oikea syyllinen, mistä hän tietenkin suuttui ja yritti käydä kimppuuni. Pyysin anteeksi, mutta hän sanoi, että vihasi minua eikä koskaan haluaisi nähdä minua. Kerroin myös, että olin heittänyt häntä lumipallolla aikaisemmin. Siitä hän vimmastui vieläkin enemmän.” Nael näytti surulliselta puhuessaan Rhesin reaktiosta. Hän oli todella pahoillaan, että Rhes ei ollut antanut hänelle anteeksi, mutta toisaalta ymmärsi, että niin isoa asiaa oli vaikeaa painaa villaisella tuosta vain.
Nael jatkoi kertomustaan: ”Opettajatar lupasi heti kertoa kaikille Rhesin olevan syytön. Rhes vaati, että pyytäisin julkisesti anteeksi kaikilta. Minun täytyi tietenkin suostua. Niinpä jäin seisomaan luokan eteen, kun oppilaat kellon soitua palasivat paikoilleen posket punaisina talvisista leikeistä. He katsoivat minua ihmetellen ja supattelivat keskenään. Minusta tuntui tietenkin kauhealta, mutta yhä sisälläni oleva rauha sai minut seisomaan paikoillani.
”Kun kaikki olivat tulleet, opettajatar astui viereeni ja sanoi: ’Kuulkaa kaikki, Naelille on teille jotain kerrottavaa.’ Kaikkien katseet kääntyivät minuun uteliaina ja odottavina. Katselin noita kaikkia odottavia kasvoja ja lopulta katseeni osui Rhesin omahyväisiin ja kostonhimoisiin silmiin. ’Tuoltako minäkin olin näyttänyt pari päivää sitten?’ ajattelin.
”Lopulta avasin suuni: ’Minä haluaisin pyytää teiltä kaikilta anteeksi, sillä minä se laitoin hämähäkkejä teidän eväisiinne ja purkin Rhesin laukkuun.’ Loput sanani hukkuivat valtavaan meteliin, kun syytöksiä, päivittelyjä ja naurunremakkaakin alkoi kuulua ympäri luokkaa. Opettajatar yritti palauttaa järjestystä siinä kuitenkaan onnistumatta. Joka puolella näin nyt vihamielisiä ilmeitä, mutta sydämessäni tiesin kuitenkin tehneeni oikein. Kaikkien syytökset toki sattuivat, mutta se, että syyllisyyteni oli nyt poissa, oli parempaa.
”Muut vaativat minulle rangaistusta ja niinpä opettajatar käski minut ensiksi nurkkaan koko tunniksi ja määräsi, että koulun jälkeen menisimme ensiksi Rhesin kotiin ja sitten meille. Monet, erityisesti Rhes, olisivat halunneet ankaramman rangaistuksen, mutta opettajatar sanoi, että koska olin tunnustanut rikkomukseni, tämä sai riittää.
”Rhesiltä tietenkin pyydettiin anteeksi ja hänet otettiin takaisin Huutavien Hirviökukkojen joukkueeseen. Minun joukkueeni mietti, mitä tekisi suhteeni, mutta joukossa oli poikia, joiden mielestä pilani oli mainio. He ihmettelivät, miksi oikein olin tunnustanut tekoni ja joutunut kärsimään seuraukset. Vastasin, että oli väärin tehdä niin ja että Rhes-parka ei ansainnut niin kovaa kohtaloa. Muut näyttivät hämmästyneiltä. ’Minun isäni sanoo, että se on tämän kovan maailman idea, että vahvat pärjäävät ja heikot sortuvat’, yksi heistä sanoi. ’Miksi sen pitäisi olla niin?’ kysyin. ’Emmekö voisi kaikki elää toisista välittäen ja huolehtien niin, että vahvat tukisivat heikkoja sen sijaan, että löisivät nämä maahan?” Silloin he kaikki menivät aivan vaivaantuneen näköisiksi ja vaihtoivat puheenaihetta. Sain kuitenkin jäädä joukkueeseen, mutta tapahtunut taisi tehdä Hirviökukoista ja Lumileopardeista entistä pahempia vihollisia.
“Edessä olivat kuitenkin vielä vierailut Rhesin vanhempien ja omien vanhempieni luona. Aiemman taidan jättää väliin, mutta voitte arvata, kuinka sydämeni hakkasi, kun lähestyimme kotiovea. Isä tietenkin raivostui asiasta kuullessaan ja äitikin menetti hermonsa. He kuitenkin odottivat opettajattaren lähtöön saakka, minkä jälkeen alkoi hulina. Isä antoi minulle kunnon selkäsaunan, mikä alkaa varmaankin myös näkyä kasvoissani. Tiesin kuitenkin ansainneeni sen ja mieleeni muistui, kun kerroit Jumalan antaneen ihmisille käskyn kunnioittaa vanhempiaan. Niinpä kerrankin en pannut lainkaan vastaan. Isä taisi olla siitä hieman hämillään, koska uhkasi, että ansaitsisin vielä kotiarestinkin, mutta jättäisi sen tällä kertaa.”
Naelin lopetettua seurasi hiljaisuus. Kaikkialle tunkeutuva tuuli heilutteli öljylamppua hiljaa katossa. Vieras katsoi Naelia ensin vakavana, mutta äkkiä hänen kasvonsa sulivat hymyyn. “Hienoa, Nael”, hän sanoi. “Hienoa, että luotit Jumalaan ja kestit seuraukset.” Nael hymyili kiitollisena takaisin.
Sitten Vieras huudahti vaihtaen puheenaihetta: “Aika rientää, emmekä ole vielä tehnyt mitään oman joulumme järjestämisen eteen!” Molemmat lapset hypähtivät innosta. Vieras katsoi heitä salaperäisesti ja sanoi: “Tänään on kuitenkin erityinen päivä, sillä on 13. päivä!” “Millä tavalla se on erikoinen?” kysyi Misra jännityksestä kihisten. Vieras hymyili yhä salaperäisemmin ja vastasi: “Tänään muistelemme sellaista nuorta naista, jonka nimi oli Lucia. Kerron nopeasti Lucian tarinan, koska valo hiipuu pian ja on vielä paljon tehtävää.
“Lucia oli kaunis nuori nainen, joka oli menossa naimisiin erään miehen kanssa. Kun Lucian äiti sairastui, mutta Jumala paransi hänet, Lucia tuli uskoon. Hän lupasi Jumalalle, ettei koskaan menisi naimisiin. Kun Lucian sulhanen kuuli, että tyttö ei halunnut naida häntä, hän suuttui ja ilmiantoi Lucian sen maan keisarille, sillä siihen aikaan kristinusko oli kielletty. Lucia aiottiin pidättää, mutta silloin Jumala auttoi häntä ja teki hänet niin painavaksi, ettei kukaan jaksanut häntä siirtää. Silloin kuitenkin eräs sotilaista iski häntä miekalla vatsaan ja niin Lucia kuoli.
“Toinen tarina kertoo, että Lucian sulhanen yritti taivutella häntä naimisiin, koska oli rakastunut neidon kauniisiin silmiin. Kun sulhanen ei lopettanut ahdisteluaan, kaivoi Lucia silmät päästään ja lähetti ne miehelle. Jumala palkitsi Lucian uskon antamalla hänelle uudet, entistä kauniimmat silmät. Sulhanen taas säikähti niin paljon, että kääntyi kristityksi hänkin.” “No olisin minäkin kyllä säikähtänyt”, huudahti Misra. He purskahtivat nauruun kaikki kolme.
Vieras kuitenkin hoputti heitä: “Ilta alkaa pimentyä, mutta tahdon vielä, että juhlimme Lucian päivää perinteisesti. Lucian päivää vietetään nimittäin valon juhlana. Tahdonkin tuoda ajatuksena tähän päivään sen, että me olemme Jeesukseen uskovina valon kantajia. Meidän tehtävämme on viedä Jumalan rakkauden valoa niille, jotka eivät häntä tunne.”
Vieras kaivoi esiin pienen pussukan ja nousi ylös. “Tulkaahan tänne“, hän sanoi lapsille suunnaten ovelle. Kun he seisoivat kaikki kolme siellä, sanoi Vieras iloisesti hymyillen: “Tänään teemme Misrasta Lucia-neitomme!” Misra oli ihmeissään, kun Vieras kaivoi pussistaan valkoisen kaavun, punaisen vyön ja seppeleen, johon oli kiinnitetty kynttilöitä. “Puehan nämä yllesi”, Vieras kehotti. Misra veti vaatteet ylleen ja sitten Vieras kumartui ja katsoi häntä silmiin: “Lupaatko olla todella varovainen, jos laitan kynttiläkruunun päähäsi?” Misra oli ihastunut ajatuksesta ja lupasi: “Kyllä, minä lupaan olla varovainen.”
Niinpä Vieras asetti kynttiläkruunun Misran päähän ja sytytti varovaisesti kynttilät. Hän hymyili ja sanoi: “Olet todella kaunis Lucia, Misra.” Misra punastui ja kiitti. Vieras hymyili veikeästi ja ehdotti: “Mitä jos tekisimme perinteisen Lucia-saattueen ja kiertäisimme ladon? Tuuli ei ole kovin voimakas, joten kynttilät voisivat säilyä sammumattomina.” Lapset pitivät ajatuksesta ja niinpä Vieras määräsi Naelin suojaamaan liekkejä ja varmistamaan, ettei kruunu putoaisi.
He avasivat ladon oven ja lähtivät hitaasti ja juhlallisesti kiertämään latoa. Vieras alkoi syvällä äänellään laulaa. Lapset kuuntelivat laulua ja yhtyivät siihen opittuaan sävelen. Sanoista he eivät ymmärtäneet mitään, mutta he lauloivat siansaksaa. Kynttilät lepattivat illaksi hämärtyvän päivän tuulenvireessä, mutta Nael sai kun saikin ne varjeltua sammumiselta.
Kun he olivat kiertäneet ladon, he pysähtyivät ja lauloivat vielä säkeistön. Laulun loputtua tuli hiljaista. Sitten Vieras puhalsi kaksi kynttilöistä sammuksiin ja Nael hyppäsi tekemään samoin kahdelle muulle. He nauroivat. Sitten lasten oli aika lähteä kotiin, joten Misra riisui Lucian tamineet vastahakoisesti. Kuitenkin lapset riensivät kotiin iloiten ja Vieras jäi katsomaan heidän jälkeensä hymy huulillaan karehtien.