Päivän vaihtuessa seuraavaan raivoava tuuli laantui. Täysin se ei tyyntynyt, niin kuin ei milloinkaan Tuulten kaupungissa, mutta nyt voimalla päin rynnistävien puuskien sijaan tulikin lempeitä tuulahduksia, jotka toivat mukanaan lauhempaa ilmaa.
Jälleen kaksi hahmoa matkasivat kohti latoa. Tällä kertaa näky oli kuitenkin hieman erilainen kuin ennen. Yleensä Misra kulki etumaisena innokkaana ja odotuksesta hehkuvana ja Nael taaempana vastahakoisempana. Nyt molemmat lapset olivat innoissaan ja pitempikoipinen Nael olikin etunenässä ja Misran piti välillä jopa huutaa veljelleen, että tämä odottaisi häntä.
Latoon astuessaan molemmat lapset tervehtivät iloisesti Vierasta. Misraa ilahdutti, kun Naelin jäykkyys ja halveksuva asenne Vierasta kohtaan olivat täysin hävinneet ja tilalle oli astunut se Nael, josta tyttö niin piti. Nael oli todellakin muuttunut, Misra ajatteli.
Vieras tervehti heitä sydämellisesti takaisin. Hän oli jälleen kerran kumartunut sytyttääkseen kynttilöitä. Lasten istahtaessa hän raapaisi uuden tulitikun ja varovasti sytytti kolme kynttilää. “Niin tosiaan, nythän on kolmas adventti”, Misra totesi. He muistivat, kuinka Vieras oli viikkoa aiemmin sytyttänyt kaksi kynttilää ja kertonut heille joulusta. “Kuinka ihmeellistä, että viikko sitten emme olleet koskaan kuulleetkaan joulusta, Jumalasta tai Jeesuksesta!” Nael huudahti. “Kuinka paljon onkaan muuttunut sen jälkeen!”
Vieras oli juuri saanut tulen tarttumaan kunnolla viimeisen kynttilän sydämeen ja ojentautui nyt hymyillen. Misra pohti: “Oikeastaan et silloin kertonut meille kovinkaan paljoa. Emme oikeastaan tiedä joulusta vieläkään melkein mitään.”
Vieras mietti hetken ja vastasi sitten: “Tiedätte joulun ytimen, se on kaikkein tärkeintä.” “Mutta minä haluaisin tietää sen lopunkin!” Misra valitti. “Jos joulu on maailman suurin juhla, on minusta epäreilua, jos me emme saa viettää sitä lainkaan. Minäkin haluan juhlia Jeesuksen syntymää!” Naelkin innostui: “Minä myös!” Silloin Vieras ehdotti: “No, miksemme sitten järjestäisi omaa joulua?” Molemmat lapset huusivat innoissaan yhteen ääneen: “Kyllä, tehdään niin!” heidän silmänsä loistivat ilosta: ikioma joulu! Vieras nauroi hyväntahtoisesti lasten innolle.
Nael kuitenkin vakavoitui ja sanoi: “Minulla olisi kuitenkin yksi asia.” Vieras katsoi häntä ja vakavoitui hänkin nähdessään pojan surullisen ilmeen. “Kerroin teille eilen siitä, mitä tein Rhesille koulussa”, Nael aloitti pyöritellen heinänkortta käsissään. “Olen miettinyt asiaa ja pohtinut mitä minun pitäisi tehdä. Mitä mieltä te olette?”
Vieras hieroi leukaansa ja vastasi: “No, sinun täytyy tehdä niin kuin sinusta tuntuu oikealta.” Nael kiemurteli vaivaantuneena. “No, ainut asia, minkä keksin, on anteeksi pyytäminen ja tunnustaminen”, hän sanoi karheasti. “Mutta…” Nael katsoi tuskaisin silmin Vierasta. “Mutta seuraukset kauhistuttavat minua.” Vieras kumartui lähemmäs niin, että hänen ja Naelin silmät olivat samalla tasolla. “Kyllä”, Vieras sanoi. “Joskus on todella vaikeaa tehdä se, minkä tietää oikeaksi. Mutta todellista rohkeutta on tehdä silti oikein. Mutta muista, että nyt sinulla on Jeesus vierelläsi. Vaikka kaikki muut hylkäisivät sinut, hän ei koskaan jätä sinua. Siihen voit luottaa.”
Nael näytti yhä tuskaiselta. Misra sanoi vuorostaan: “Jos kukaan ei enää tahdo leikkiä kanssasi, niin minä kyllä leikin, sanoivat muut mitä tahansa. Olethan minun veljeni.” Hän tarttui Naelia kädestä ja tämä hymyili hänelle kiitollisena. Vieras kysyi: “Tiedätkö, Nael, mikä on paras keino valmistautua kohtaamaan vaikea tilanne?” Nael katsoi häneen ihmeissään ja pudisti päätään. Vieras hymyili rohkaisevasti ja vastasi: “Rukous. Se antaa voimaa sellaisiin tilanteisiin. Jumala lupaa olla kanssamme silloin, kun meillä on vaikeaa. Raamatussa sanotaan: ‘Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon. Silloin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että pysyisitte Kristuksessa Jeesuksessa.’ Tämä ei tarkoita sitä, etteikö sinua huomennakin pelottaisi, mutta muista, että Jumala ei koskaan hylkää, vaan hän tahtoo seisoa aina vierelläsi tilanteessa kuin tilanteessa. Ja hän myöskin tahtoo, että sinä teet hänen tahtonsa mukaisesti ja tiedät, että hänen tahtonsa on se, että pyydät anteeksi. Hän kyllä on sinun kanssasi.”
Kyyneleet kimalsivat Naelin silmissä. Hän yritti räpytellä niitä pois, eikä hän kyennyt kuin nyökkäämään. Silti Nael tiesi, että Vieras ymmärsi hänen tarvinneen juuri noita sanoja. Lohdullisuuden henkäys puhalsi hänen pelokkaaseen sydämeensä hieman rohkeutta.
Vieras sanoi: “Rukoillaan nyt yhdessä tämän asian puolesta, sillä ryhmässä rukoilemisessa on voimaa. Raamatussakin sanotaan: ‘Missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään.’” ”Ja meitähän on kolme, joten me ainakin riitämme!” Misra huudahti.
He polvistuivat; Nael oli keskellä ja Vieras ja Misra hänen molemmilla puolillaan ja kummallakin oli käsi pojan olkapäällä. Sitten Vieras aloitti rukouksen matalalla ja pehmeällä äänellä. Nael ei voinut enää pidättää kyyneliään, vaan ne valuivat vuolaina pitkin hänen kasvojaan. Misrakin rukoili vakavana hauraalla lapsenäänellään: ”Siunaa, Isä, minun veljeäni, sillä hän on minulle ja varmasti sinullekin rakas. Hän tahtoo kerrankin tehdä oikein, joten auta häntä siinä.”
Silloin Naelia ja myös Vierasta alkoi naurattaa ja pian he hekottivat pitkin poikin ladon heinien joukossa. Misra näytti loukkaantuneelta, mutta nauru tarttui pian häneenkin ja hänkin liittyi vatsansa kipeiksi nauravien Naelin ja Vieraan seuraan. Kun he olivat rauhoittuneet ja makasivat ladon lattialla hiljaa katsellen kynttilöiden lepattavaa valoa katossa, sanoi Nael: ”Kiitos teille. Minä menen tunnustamaan tekoni huomenna opettajattarelle.”
Vieras nyökkäsi hymyillen ilahtuneesti, vaikkei kattoon katseleva Nael sitä nähnytkään. ”Hyvä”, hän sanoi. ”Me pidämme sinut Misran kanssa rukouksessa.” Misra yhtyi sanoihin pontevasti: ”Totta vie pidämme!” Se kirvoitti joukosta jälleen hersyvät naurut ja antoi hieman lohtua Naelin seuraavana päivänä odottavaan koitokseen.
Jälleen kaksi hahmoa matkasivat kohti latoa. Tällä kertaa näky oli kuitenkin hieman erilainen kuin ennen. Yleensä Misra kulki etumaisena innokkaana ja odotuksesta hehkuvana ja Nael taaempana vastahakoisempana. Nyt molemmat lapset olivat innoissaan ja pitempikoipinen Nael olikin etunenässä ja Misran piti välillä jopa huutaa veljelleen, että tämä odottaisi häntä.
Latoon astuessaan molemmat lapset tervehtivät iloisesti Vierasta. Misraa ilahdutti, kun Naelin jäykkyys ja halveksuva asenne Vierasta kohtaan olivat täysin hävinneet ja tilalle oli astunut se Nael, josta tyttö niin piti. Nael oli todellakin muuttunut, Misra ajatteli.
Vieras tervehti heitä sydämellisesti takaisin. Hän oli jälleen kerran kumartunut sytyttääkseen kynttilöitä. Lasten istahtaessa hän raapaisi uuden tulitikun ja varovasti sytytti kolme kynttilää. “Niin tosiaan, nythän on kolmas adventti”, Misra totesi. He muistivat, kuinka Vieras oli viikkoa aiemmin sytyttänyt kaksi kynttilää ja kertonut heille joulusta. “Kuinka ihmeellistä, että viikko sitten emme olleet koskaan kuulleetkaan joulusta, Jumalasta tai Jeesuksesta!” Nael huudahti. “Kuinka paljon onkaan muuttunut sen jälkeen!”
Vieras oli juuri saanut tulen tarttumaan kunnolla viimeisen kynttilän sydämeen ja ojentautui nyt hymyillen. Misra pohti: “Oikeastaan et silloin kertonut meille kovinkaan paljoa. Emme oikeastaan tiedä joulusta vieläkään melkein mitään.”
Vieras mietti hetken ja vastasi sitten: “Tiedätte joulun ytimen, se on kaikkein tärkeintä.” “Mutta minä haluaisin tietää sen lopunkin!” Misra valitti. “Jos joulu on maailman suurin juhla, on minusta epäreilua, jos me emme saa viettää sitä lainkaan. Minäkin haluan juhlia Jeesuksen syntymää!” Naelkin innostui: “Minä myös!” Silloin Vieras ehdotti: “No, miksemme sitten järjestäisi omaa joulua?” Molemmat lapset huusivat innoissaan yhteen ääneen: “Kyllä, tehdään niin!” heidän silmänsä loistivat ilosta: ikioma joulu! Vieras nauroi hyväntahtoisesti lasten innolle.
Nael kuitenkin vakavoitui ja sanoi: “Minulla olisi kuitenkin yksi asia.” Vieras katsoi häntä ja vakavoitui hänkin nähdessään pojan surullisen ilmeen. “Kerroin teille eilen siitä, mitä tein Rhesille koulussa”, Nael aloitti pyöritellen heinänkortta käsissään. “Olen miettinyt asiaa ja pohtinut mitä minun pitäisi tehdä. Mitä mieltä te olette?”
Vieras hieroi leukaansa ja vastasi: “No, sinun täytyy tehdä niin kuin sinusta tuntuu oikealta.” Nael kiemurteli vaivaantuneena. “No, ainut asia, minkä keksin, on anteeksi pyytäminen ja tunnustaminen”, hän sanoi karheasti. “Mutta…” Nael katsoi tuskaisin silmin Vierasta. “Mutta seuraukset kauhistuttavat minua.” Vieras kumartui lähemmäs niin, että hänen ja Naelin silmät olivat samalla tasolla. “Kyllä”, Vieras sanoi. “Joskus on todella vaikeaa tehdä se, minkä tietää oikeaksi. Mutta todellista rohkeutta on tehdä silti oikein. Mutta muista, että nyt sinulla on Jeesus vierelläsi. Vaikka kaikki muut hylkäisivät sinut, hän ei koskaan jätä sinua. Siihen voit luottaa.”
Nael näytti yhä tuskaiselta. Misra sanoi vuorostaan: “Jos kukaan ei enää tahdo leikkiä kanssasi, niin minä kyllä leikin, sanoivat muut mitä tahansa. Olethan minun veljeni.” Hän tarttui Naelia kädestä ja tämä hymyili hänelle kiitollisena. Vieras kysyi: “Tiedätkö, Nael, mikä on paras keino valmistautua kohtaamaan vaikea tilanne?” Nael katsoi häneen ihmeissään ja pudisti päätään. Vieras hymyili rohkaisevasti ja vastasi: “Rukous. Se antaa voimaa sellaisiin tilanteisiin. Jumala lupaa olla kanssamme silloin, kun meillä on vaikeaa. Raamatussa sanotaan: ‘Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon. Silloin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että pysyisitte Kristuksessa Jeesuksessa.’ Tämä ei tarkoita sitä, etteikö sinua huomennakin pelottaisi, mutta muista, että Jumala ei koskaan hylkää, vaan hän tahtoo seisoa aina vierelläsi tilanteessa kuin tilanteessa. Ja hän myöskin tahtoo, että sinä teet hänen tahtonsa mukaisesti ja tiedät, että hänen tahtonsa on se, että pyydät anteeksi. Hän kyllä on sinun kanssasi.”
Kyyneleet kimalsivat Naelin silmissä. Hän yritti räpytellä niitä pois, eikä hän kyennyt kuin nyökkäämään. Silti Nael tiesi, että Vieras ymmärsi hänen tarvinneen juuri noita sanoja. Lohdullisuuden henkäys puhalsi hänen pelokkaaseen sydämeensä hieman rohkeutta.
Vieras sanoi: “Rukoillaan nyt yhdessä tämän asian puolesta, sillä ryhmässä rukoilemisessa on voimaa. Raamatussakin sanotaan: ‘Missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään.’” ”Ja meitähän on kolme, joten me ainakin riitämme!” Misra huudahti.
He polvistuivat; Nael oli keskellä ja Vieras ja Misra hänen molemmilla puolillaan ja kummallakin oli käsi pojan olkapäällä. Sitten Vieras aloitti rukouksen matalalla ja pehmeällä äänellä. Nael ei voinut enää pidättää kyyneliään, vaan ne valuivat vuolaina pitkin hänen kasvojaan. Misrakin rukoili vakavana hauraalla lapsenäänellään: ”Siunaa, Isä, minun veljeäni, sillä hän on minulle ja varmasti sinullekin rakas. Hän tahtoo kerrankin tehdä oikein, joten auta häntä siinä.”
Silloin Naelia ja myös Vierasta alkoi naurattaa ja pian he hekottivat pitkin poikin ladon heinien joukossa. Misra näytti loukkaantuneelta, mutta nauru tarttui pian häneenkin ja hänkin liittyi vatsansa kipeiksi nauravien Naelin ja Vieraan seuraan. Kun he olivat rauhoittuneet ja makasivat ladon lattialla hiljaa katsellen kynttilöiden lepattavaa valoa katossa, sanoi Nael: ”Kiitos teille. Minä menen tunnustamaan tekoni huomenna opettajattarelle.”
Vieras nyökkäsi hymyillen ilahtuneesti, vaikkei kattoon katseleva Nael sitä nähnytkään. ”Hyvä”, hän sanoi. ”Me pidämme sinut Misran kanssa rukouksessa.” Misra yhtyi sanoihin pontevasti: ”Totta vie pidämme!” Se kirvoitti joukosta jälleen hersyvät naurut ja antoi hieman lohtua Naelin seuraavana päivänä odottavaan koitokseen.
