Kolmikon kokoonnuttua jälleen latoon seuraavana päivänä opetti Vieras heille jälleen uuden laulun. “Tämä laulu on nimeltään Kun joulu on”, hän sanoi ja aloitti:
“Kun maass’ on hanki ja järvet jäässä
Ja silmä sammunut auringon,
Kun pääsky pitkän on matkan päässä
Ja metsä autio, lauluton,
Käy lämmin henkäys talvisäässä,
Kun joulu on, kun joulu on.
Ei huolta, murhetta kenkään muista,
Ei tunnu pakkaset tuikeat,
Vain laulu kaikuvi lasten suista,
Ja silmät riemusta hehkuvat,
Ja liekit loistavat joulupuista,
Kun joulu on, kun joulu on.
On äiti laittanut kystä kyllä,
Hän lahjat antaa ja lahjat saa.
Vaan seimi, pahnat ja tähti yllä
Ne silmiin kalleina kangastaa!
Siks’ mieli hellä on kristityllä,
Kun joulu on, kun joulu on.”
Laulun loputtua Vieras katsoi Misraa ja Naelia ja kysyi: “No, mitä piditte?” Lapset katsoivat toisiaan ja sitten Misra sanoi suoraan: “Minusta se oli aika tylsä.” Nael näytti olevan samaa mieltä. “En saanut sanoista paljoakaan tolkkua”, hän virkkoi. “Ne oli niin monimutkaisesti aseteltu.”
Vieras katsoi heitä kasvoillaan vakava ilme, niin että lapset pelkäsivät loukanneensa häntä. Sitten mies kuitenkin purskahti raikuvaan nauruun. Lapset katsoivat häntä hämmästyneenä. Vieras sanoi: “Juuri tuota minäkin sanoin nuorempana, mutta eräänä jouluna huomasinkin pitäväni kappaleesta. Ette ehkä ymmärrä tämän laulun kauneutta vielä, mutta sitten kun kasvatte, löydätte siitä aivan uusia puolia.” “Enpä oikein tiedä”, vastasi Nael epäilevästi. Vieras hymyili leveästi ja kertoi: “Sanat oli aseteltu ‘monimutkaisesti’, koska ne ovat todella runolliset. Ette ehkä ymmärrä vielä paljoa runoudesta, eivätkä jotkut koko elämänsä aikana opi pitämään runoista. Mutta jos runoutta oppii rakastamaan, tuo se uusia näkökulmia elämään.”
Nael ja Misra näyttivät epäileväisiltä. He eivät oikein ymmärtäneet Vieraan sanoja. Niinpä Nael vaihtoi puheenaihetta: “Monissa näistä lauluista tulee esille jonkinlainen lämmin kodin ja perheen yhteys. Miksi se on niin tärkeää?” Vieras pohti Naelin kysymystä ja vastasi: “Minä ajattelen asian mielelläni näin: kun Jeesus syntyi Betlehemin tallissa, olivat Maria, Jeesuksen kasvatti-isä Joosef ja Jeesus ensimmäisen kerran koolla perheenä, joten perheen yhdessäolo on tavallaan melko luonnollinen teema joululle. Jouluna usein kokoonnutaankin yhteen perheen kanssa ja monesti useat sukupolvet juhlivat yhdessä.”
Lapset olivat hetken hiljaa kunnes Nael sanoi: “Meidän joulustamme ei näyttäisi olevan tulossa sellaista.” Kaikki olivat jälleen ääneti. “Pitäisikö meidän kertoa äidille ja isälle joulusta?” Misra kysyi. Ehkä hekään eivät tiedä siitä mitään ja saavat uuden suunnan elämälleen?” “Mutta he voivat aivan hyvin olla sitä vastaan”, huomautti Nael. “Isä ei varmaankaan ilahtuisi, jos kuulisi Vieraasta, sillä hän ei ole koskaan pitänyt muukalaisista kaupungissa, joten hän ei varmaankaan uskoisi mitään, mitä Vieras yrittää kertoa. Minun mielestäni on parempi olla kertomatta, koska muuten Vieras saatetaan ajaa pois, emmekä me osaa järjestää joulua ilman häntä.”
Misra näytti alakuloiselta kuullessaan Naelin vastaväitteet. “Ehkä olet oikeassa”, hän myönsi. “Mutta olisi kyllä mukavaa, jos äiti ja isäkin voisivat löytää Jeesuksen ja voisimme viettää joulua yhdessä.” Nael nyökkäsi ja näytti surulliselta hänkin. “Mutta en haluaisi vaarantaa omaa jouluamme”, hän sanoi. Sitten hän kääntyi Vieraan puoleen ja kysyi tältä: “Mitä mieltä sinä olet?” Vieras kohautti olkiaan ja virkkoi: “Kuka tietää? Päätös siitä, kerrotteko vai ette, on teidän. En tunne vanhempianne, mutta teidän molempien mietteet kuulostavat järkeviltä.”
Misra ja Nael katsoivat toisiaan. “Ehkä on parempi, jos ainakin toistaiseksi vaikenemme asiasta”, Nael ehdotti. Misra nyökkäsi alistuneena. “Ehkä niin on paras”, hän sanoi. Vieras katsoi kumpaakin sisarusta. “No, ainakin puolet perheestä on koolla, kun te kaksi olette yhdessä jouluna”, hän totesi. Lapset hymyilivät vaisusti. “Ja olethan sinäkin kanssamme, vaikket varsinaisesti olekaan perhettä”, huomautti Misra. Vieras hymyili. “Kiitos, olen otettu, kun saan olla melkein osa perhettänne.”
Alakuloisuus oli vallannut alaa lasten mielissä, sillä kuva koko perheen yhteisestä joulusta väikkyi molempien ajatuksissa haaveena, joka taitaisi jäädä toteutumatta. Mitä enemmän he asiaa järjellä pohtivat, sitä enemmän he vakuuttuivat siitä, että kertominen ei kannattaisi. Erityisesti Naelin mielessä kummitteli vielä elävästi heidän isänsä vihanpurkaus hämähäkki-kolttosen tunnustamisen jälkeen.
Lopulta Vieras rikkoi vallinneen hiljaisuuden: “Toivosta ei kuitenkaan kannata koskaan luopua. Meillä on kaikkivaltias Jumala, joka voi tehdä siitä, mikä vaikuttaa mahdottomalta, mahdollista. Joskus hän toimii sellaisilla tavoilla, joita emme tule edes ajatelleeksi. Viedään tämäkin asia Herran eteen; pyydetään häneltä siinä viisautta ja annetaan se hänen käsiinsä.”
Kolmikko polvistui ladon lattialle ja rukoili neuvoa siihen, miten heidän pitäisi toimia. Vaikka Misra ja Nael olivatkin vielä varsin tottumattomia rukoilemisessa, lausuivat hekin lyhyesti lapsekkaat rukouksensa, sillä vieras oli alusta lähtien rohkaissut heitä siihen. Ja luulenpa, että nuo rukoukset olivat paljon aidompia kuin monet meidän siihen touhuun tottuneempien.
Ennen kuin lapset lähtivät, sanoi Vieras heille vielä saatteeksi: “Raamatussa sanotaan: ‘Toivokaa ja iloitkaa, ahdingossa olkaa kestäviä, rukoilkaa hellittämättä.’ Älkää siis antako periksi, jos Jumala ei heti näytä vastaavan rukouksiinne, vaan jatkakaa häneltä pyytämistä. Jumalalla on omat aikataulunsa ja suunnitelmansa, eikä hän aina vastaa niin kuin odotamme.” Lapset lähtivät kirpeään, hämärtyvään pakkasiltaan Vieraan sanojen jäädessä kaikumaan heidän mielessään.
“Kun maass’ on hanki ja järvet jäässä
Ja silmä sammunut auringon,
Kun pääsky pitkän on matkan päässä
Ja metsä autio, lauluton,
Käy lämmin henkäys talvisäässä,
Kun joulu on, kun joulu on.
Ei huolta, murhetta kenkään muista,
Ei tunnu pakkaset tuikeat,
Vain laulu kaikuvi lasten suista,
Ja silmät riemusta hehkuvat,
Ja liekit loistavat joulupuista,
Kun joulu on, kun joulu on.
On äiti laittanut kystä kyllä,
Hän lahjat antaa ja lahjat saa.
Vaan seimi, pahnat ja tähti yllä
Ne silmiin kalleina kangastaa!
Siks’ mieli hellä on kristityllä,
Kun joulu on, kun joulu on.”
Laulun loputtua Vieras katsoi Misraa ja Naelia ja kysyi: “No, mitä piditte?” Lapset katsoivat toisiaan ja sitten Misra sanoi suoraan: “Minusta se oli aika tylsä.” Nael näytti olevan samaa mieltä. “En saanut sanoista paljoakaan tolkkua”, hän virkkoi. “Ne oli niin monimutkaisesti aseteltu.”
Vieras katsoi heitä kasvoillaan vakava ilme, niin että lapset pelkäsivät loukanneensa häntä. Sitten mies kuitenkin purskahti raikuvaan nauruun. Lapset katsoivat häntä hämmästyneenä. Vieras sanoi: “Juuri tuota minäkin sanoin nuorempana, mutta eräänä jouluna huomasinkin pitäväni kappaleesta. Ette ehkä ymmärrä tämän laulun kauneutta vielä, mutta sitten kun kasvatte, löydätte siitä aivan uusia puolia.” “Enpä oikein tiedä”, vastasi Nael epäilevästi. Vieras hymyili leveästi ja kertoi: “Sanat oli aseteltu ‘monimutkaisesti’, koska ne ovat todella runolliset. Ette ehkä ymmärrä vielä paljoa runoudesta, eivätkä jotkut koko elämänsä aikana opi pitämään runoista. Mutta jos runoutta oppii rakastamaan, tuo se uusia näkökulmia elämään.”
Nael ja Misra näyttivät epäileväisiltä. He eivät oikein ymmärtäneet Vieraan sanoja. Niinpä Nael vaihtoi puheenaihetta: “Monissa näistä lauluista tulee esille jonkinlainen lämmin kodin ja perheen yhteys. Miksi se on niin tärkeää?” Vieras pohti Naelin kysymystä ja vastasi: “Minä ajattelen asian mielelläni näin: kun Jeesus syntyi Betlehemin tallissa, olivat Maria, Jeesuksen kasvatti-isä Joosef ja Jeesus ensimmäisen kerran koolla perheenä, joten perheen yhdessäolo on tavallaan melko luonnollinen teema joululle. Jouluna usein kokoonnutaankin yhteen perheen kanssa ja monesti useat sukupolvet juhlivat yhdessä.”
Lapset olivat hetken hiljaa kunnes Nael sanoi: “Meidän joulustamme ei näyttäisi olevan tulossa sellaista.” Kaikki olivat jälleen ääneti. “Pitäisikö meidän kertoa äidille ja isälle joulusta?” Misra kysyi. Ehkä hekään eivät tiedä siitä mitään ja saavat uuden suunnan elämälleen?” “Mutta he voivat aivan hyvin olla sitä vastaan”, huomautti Nael. “Isä ei varmaankaan ilahtuisi, jos kuulisi Vieraasta, sillä hän ei ole koskaan pitänyt muukalaisista kaupungissa, joten hän ei varmaankaan uskoisi mitään, mitä Vieras yrittää kertoa. Minun mielestäni on parempi olla kertomatta, koska muuten Vieras saatetaan ajaa pois, emmekä me osaa järjestää joulua ilman häntä.”
Misra näytti alakuloiselta kuullessaan Naelin vastaväitteet. “Ehkä olet oikeassa”, hän myönsi. “Mutta olisi kyllä mukavaa, jos äiti ja isäkin voisivat löytää Jeesuksen ja voisimme viettää joulua yhdessä.” Nael nyökkäsi ja näytti surulliselta hänkin. “Mutta en haluaisi vaarantaa omaa jouluamme”, hän sanoi. Sitten hän kääntyi Vieraan puoleen ja kysyi tältä: “Mitä mieltä sinä olet?” Vieras kohautti olkiaan ja virkkoi: “Kuka tietää? Päätös siitä, kerrotteko vai ette, on teidän. En tunne vanhempianne, mutta teidän molempien mietteet kuulostavat järkeviltä.”
Misra ja Nael katsoivat toisiaan. “Ehkä on parempi, jos ainakin toistaiseksi vaikenemme asiasta”, Nael ehdotti. Misra nyökkäsi alistuneena. “Ehkä niin on paras”, hän sanoi. Vieras katsoi kumpaakin sisarusta. “No, ainakin puolet perheestä on koolla, kun te kaksi olette yhdessä jouluna”, hän totesi. Lapset hymyilivät vaisusti. “Ja olethan sinäkin kanssamme, vaikket varsinaisesti olekaan perhettä”, huomautti Misra. Vieras hymyili. “Kiitos, olen otettu, kun saan olla melkein osa perhettänne.”
Alakuloisuus oli vallannut alaa lasten mielissä, sillä kuva koko perheen yhteisestä joulusta väikkyi molempien ajatuksissa haaveena, joka taitaisi jäädä toteutumatta. Mitä enemmän he asiaa järjellä pohtivat, sitä enemmän he vakuuttuivat siitä, että kertominen ei kannattaisi. Erityisesti Naelin mielessä kummitteli vielä elävästi heidän isänsä vihanpurkaus hämähäkki-kolttosen tunnustamisen jälkeen.
Lopulta Vieras rikkoi vallinneen hiljaisuuden: “Toivosta ei kuitenkaan kannata koskaan luopua. Meillä on kaikkivaltias Jumala, joka voi tehdä siitä, mikä vaikuttaa mahdottomalta, mahdollista. Joskus hän toimii sellaisilla tavoilla, joita emme tule edes ajatelleeksi. Viedään tämäkin asia Herran eteen; pyydetään häneltä siinä viisautta ja annetaan se hänen käsiinsä.”
Kolmikko polvistui ladon lattialle ja rukoili neuvoa siihen, miten heidän pitäisi toimia. Vaikka Misra ja Nael olivatkin vielä varsin tottumattomia rukoilemisessa, lausuivat hekin lyhyesti lapsekkaat rukouksensa, sillä vieras oli alusta lähtien rohkaissut heitä siihen. Ja luulenpa, että nuo rukoukset olivat paljon aidompia kuin monet meidän siihen touhuun tottuneempien.
Ennen kuin lapset lähtivät, sanoi Vieras heille vielä saatteeksi: “Raamatussa sanotaan: ‘Toivokaa ja iloitkaa, ahdingossa olkaa kestäviä, rukoilkaa hellittämättä.’ Älkää siis antako periksi, jos Jumala ei heti näytä vastaavan rukouksiinne, vaan jatkakaa häneltä pyytämistä. Jumalalla on omat aikataulunsa ja suunnitelmansa, eikä hän aina vastaa niin kuin odotamme.” Lapset lähtivät kirpeään, hämärtyvään pakkasiltaan Vieraan sanojen jäädessä kaikumaan heidän mielessään.
