Luukku 21

Lapset elättelivät seuraavanakin päivänä yhä toivoa Vieraan paluusta ladolle. He eivät kuitenkaan viitsineet pinnata toista kertaa, sillä selitys myrskyn tuhoissa tarvittavasta korjausavusta ei olisi ollut enää uskottava. Kuitenkin heti koulun loputtua lapset lähtivät ladolle niin nopeasti kuin vain lyhyillä jaloillaan pääsivät. Sää oli yhä tuulinen, mutta parempi kuin edellisenä päivänä.
Lasten sydämet jyskyttivät jälleen, kun he työnsivät ladon oven auki. Sisällä ei kuitenkaan ollut ketään ja pettymys valtasi toistamiseen lasten mielet. He kuitenkin päättivät odottaa tänäänkin jonkin aikaa ennen kuin lähtivät kotiin. Nael käveli edestakaisin hermostuneena. “Ei kai Vieras todella ole voinut lähteä?” hän pohti. “Hän ei vaikuta sellaiselta ihmiseltä, joka säikähtäisi niin vähästä ja pötkisi pakoon. Kyllä kai hän olisi jonkinlaisen merkin itsestään jättänyt.”
Naelin jatkaessa levotonta tallustamistaan Misra istui apeana Vieraan paikalle. Painauma oli hänelle hieman liian suuri. Ikävä tulvahti hänen pieneen sydämeensä. “Niin”, tyttö sanoi. “En minäkään uskoisi, että Vieras lähtisi noin vain hyvästelemättä. Mutta missä hän voisi olla, jos häntä ei näkynyt kaupungissa eikä hän tullut tännekään?” “En tiedä”, vastasi Nael. “Mutta voisiko olla, että meiltä on jäänyt jotain huomaamatta?”
Misra kellahti huokaisten selälleen heiniin. “Mitä muka?” hän ihmetteli. “Ainoa asia, mikä meitä yhdistää on tämä lato.” Nael napsautti sormiaan. “Siinä se!” hän huudahti. “Ehkä hän on jättänyt tänne jonkinlaisen merkin, joka kertoo, missä hän on!” Misra kohotti hieman päätään heinistä nähdäkseen Naelin, joka oli viimein pysähtynyt harpottuaan edestakaisin. Hän kysyi: “Eivätkö äiti ja isä olisi huomanneet, jos täällä olisi jokin sellainen merkki? He ovat selvästi käyneet täällä eilen, sillä näithän kahdet tänne johtaneet jäljet ja isän vihaisen katseen tänä aamuna. Hän ei selvästikään pitänyt siitä, että olimme käyneet täällä eilen.” Nael ei kuitenkaan välittänyt Misran huomautuksesta vaan alkoi tutkia latoa. “Täällä on oltava jotain, mitä he eivät ole huomanneet.”
Misra huokaisi ja päätti auttaa Naelia. Saattoihan asia olla juuri niin kuin isoveli sanoi. Niinpä hän tuki itseään käsillään noustakseen istualleen. Silloin hänen kätensä osui johonkin heinien seassa. Kummastuneena hän siirsi heiniä ja hänen silmänsä laajenivat hämmästyksestä. “Nael!” hän huusi. “Tule äkkiä tänne!” Nael, joka oli juuri kavunnut tutkimaan kattoparruja, hyppäsi heti alas pehmeisiin heiniin ja riensi Misran luo. Misra näytti mitä oli löytänyt. Se oli Vieraan Raamattu.
“Taisit sittenkin olla oikeassa”, Misra kuiskasi. “Vieras välittää Raamatustaan niin paljon, ettei olisi jättänyt sitä tänne vahingossa.” Nael nyökkäsi ja otti varovasti paksun, nahkakantisen kirjan heinistä ikään kuin olisi pelännyt sen katoavan Vieraan tavoin. Hän avasi sen. Ensimmäisellä sivulla luki ‘Pyhä Raamattu’. Nael lehteili sivuja epätietoisen näköisenä, sillä vaikka Vieras oli lukenut heille Raamattua, eivät lapset oikeastaan tienneet siitä paljoakaan. He katselivat sisällysluetteloa. “Onpas siinä paljon kirjoja”, Misra ihmetteli. “Mistä meidän oikein pitäisi aloittaa lukeminen?” “Alusta kai, niin kuin kirjat yleensäkin”, Nael vastasi.
Niinpä hän käänsi sivua. Siinä luki vain ‘Vanha testamentti’. “Mitähän tuo tarkoittaa?” Misra hämmästeli jälleen. Nael käänsi jälleen sivua ja lapset alkoivat lukea. Pian Nael huudahti: “Tämähän on se kohta, jonka Vieras luki meille aivan ensimmäiseksi Raamatusta!” “Niin on”, huomasi Misrakin. “Mutta minä ihmettelen, pitääkö meidän todella aloittaa aivan alusta. Vierashan luki suurimman osan kohdista kirjan keski- ja loppuvaiheilta.”
Misra otti Raamatun Naelilta ja koetti matkia Vieraan tapaa selailla sitä. Hän käänsi kirjan sivut keskivaiheille. Lapset kumartuivat lukemaan ladon himmeässä valossa. Nael luki ääneen, sillä hän luki paremmin kuin Misra: “Voi! Miten yksin onkaan nyt kaupunki, ennen niin täynnä väkeä! Kansojen valtiatar on kuin leski. Maitten ruhtinatar tekee orjan työtä.” Lapset katsoivat hetken hiljaa toisiaan, kunnes Misra tokaisi: “Minä en kyllä ymmärtänyt tuosta sanaakaan!” “En minäkään”, myönsi Nael.
Nyt oli Naelin vuoro koettaa. Hän käänsi Raamatun sivut kirjan loppupuolelle. Sivun ensimmäiset sanat hän luki ääneen: “Mutta Saul tahtoi tuhota seurakunnan. Hän kulki talosta taloon, raastoi miehet ja naiset ulos ja toimitti heidät vankilaan.” Jälleen he katsoivat toisiaan ihmeissään. “Eihän tästä saa mitään tolkkua”, Nael sanoi ja paukautti Raamatun kiinni.
Silloin sen välistä lennähti pieni lappunen, jota he eivät olleet huomanneet. Misra otti sen kiinni, taitteli sen auki ja kalpeni. “Tämä on viesti Vieraalta!” hän huudahti. Nael nappasi kirjeen Misran kädestä ja luki ääneen: “Misra ja Nael, toivon, että Jumala johdattaisi teidät löytämään tämän Raamatun eikä antaisi sen joutua käsiin, jotka tuhoaisivat sen. Lukekaa sitä aina tuntiessanne olevanne eksyksissä, sillä Raamattu on Jumalan sanaa ja eräässä psalmissa (katsokaa sisällysluetteloa, niin löydätte psalmien kirjan) sanotaan: ‘Sinun sanasi on lamppu, joka valaisee askeleeni, se on valo minun matkallani.’ Raamatun sana siis johdattaa teitä lampun tavoin ja valaisee tienne, kun ette tiedä minne mennä tässä pimeässä maailmassa. Olkaa kuitenkin varovaisia, ettei tätä kirjaa oteta teiltä pois.
“Aloittakaa lukeminen Uuden testamentin puolelta Johanneksen evankeliumista (voitte jälleen katsoa sisällysluettelosta, missä se on). Siinä kerrotaan, mitä Jeesus teki. Sen jälkeen jatkakaa kirjeeseen Roomalaisille ja siitä voitte jatkaa vaikkapa järjestyksessä. Ette ehkä ymmärrä kaikkea, mutta ei se mitään. Rukoilkaa ennen lukemisen aloittamista, että Jumala avaisi Raamatun sanomaa teille.
“Lukekaa mahdollisimman usein, sillä siten voitte oppia lisää Jeesuksesta ja kristityn elämästä. Ja muistakaa aina, että rukous on suunnaton voimavara. Luottakaa siihen, että Jumala on kanssanne aina älkääkä antako periksi, vaikka maailma onkin teitä vastaan. Jeesus sanoo: ‘Jos maailma vihaa teitä, muistakaa, että ennen teitä se on vihannut minua. Jos te kuuluisitte tähän maailmaan, se rakastaisi teitä, omiaan. Mutta te ette kuulu maailmaan, koska minä olen teidät siitä omikseni valinnut, ja siksi maailma vihaa teitä.’ Joh. 15:18-19. Teidän ei kuitenkaan tarvitse pelätä, sillä Jumala on teidän kanssanne eikä koskaan hylkää teitä. Kaikkea hyvää ja siunausta, terveisin Vieras.”
Kun Nael lopetti lukemisen, olivat molemmat hiljaa. Misran silmistä alkoivat vuotaa kyyneleet. ”Vaikuttaa siltä, ettemme näe häntä enää”, hän nyyhkytti. Naelkin nieleskeli, mutta yritti näyttää urhealta. ”Sellaisen kuvan minäkin sain”, hän kuiskasi karheasti. ”Mutta ollaan kiitollisia siitä, mitä hän meille antoi ja että hän jätti Raamattunsa meille.” Misra hyökkäsi parkuen Naelin syliin. Nael rutisti häntä kovaa eikä voinut enää pidättää omia silmiäänkään vettymästä. Siinä he istuivat niin kauan kuin kyyneleitä riitti.
Lopulta Nael irrotti Misran kädet hellästi ympäriltään. ”Meidän täytyy lähteä kotiin, etteivät isä ja äiti suutu”, hän sanoi. Misra pyyhki silmänsä kuiviksi ja nyökkäsi. Hän otti nenäliinansa ja niisti kovaäänisesti. Nael taitteli kirjeen kasaan laittaen sen takaisin Raamatun väliin. Sitten hän tunki kirjan laukkunsa pohjalle, jotta sitä ei huomattaisi.
Lasten kävellessä kotiin tuuli kuivasi viimeisetkin itkun jäljet heidän kasvoiltaan. Heidän välillään vallitsi hiljaisuus. Sitten Nael äkkiä sanoi: ”Misra, emmekö me voisi viettää joulua, vaikkei Vieras olekaan kanssamme?” Misra katsoi veljeään hämmästyneenä ja ihmetteli: ”Mutta kuinka me osaamme? Vierashan ei ehtinyt opettaa meille kaikkea. Sitä paitsi olemme kotiarestissa, joten miten joulun viettäminen voisi olla mahdollista?” ”No, Vierashan nimenomaan korosti meille, että tärkeintä joulussa on muistella Jeesuksen syntymää”, Nael perusteli. ”Joten ei joulun viettämisen pitäisi olla vaikeaa. Ja opettihan Vieras meille yhtä ja toista, ja sen, mitä hän ei ehtinyt opettaa, keksimme itse. Keksimme itse omat jouluperinteemme.”
Misrakin alkoi innostua. ”Kyllähän se voisi onnistuakin. Mutta entä isä ja äiti? Mitä jos he käskevät meitä lopettamaan?” Nael mietti asiaa ja vastasi sitten: ”No, mitä he meille voivat? He voivat antaa meille selkään, mutta eivät he voi estää meitä ajattelemasta Jeesusta.” Misra nyökkäili. ”Kyllä, ei anneta heidän estää omaa jouluamme. Niin kuin Vieras meille kirjoitti, että maailma saattaa olla meitä vastaan, mutta Jeesus on meidän puolellamme.” Jälleen innosta hehkuen lapset riensivät kotiin.